Helsinki, Dakar, New York...

Valvon kuumeessa ja juon desilitroittain sekahedelmämehua viilentääkseni päätäni. Yksinolo ei sovi minulle - koko päivä neljän seinän sisällä tarkoitti jatkuvaa keittiössä vierailua (vaikka kurkku on liian karhea nielläkseen mitään), loputonta Gilmore Girls -maratonia (vaikka nokkela sanailu on liikaa flunssaisille aivoille) ja viimein altistumista absurdille tylsistymiselle kun on liian väsynyt edes aloittaakseen messenger-keskustelua kenenkään kanssa.

Lopulta yritin jo nukkua ja unta odotellessa pohdin kirjani esiin ottamista huomenna (kuinka viehättävä ajatus istua ikkunani ääressä ja syventyä suurimpaan kirjalliseen tuotokseeni, josta alkaa tosin tulla kyseenalainen keskustelunaihe, koska oikeasti en ole edes vilkaissut sitä pariin vuoteen... kirja vain liittyy kevääseen ja joka kevät kaipaan sen sivuille niin kuin ulkomaiden kaupunkeihinkin.) Luin päivällä viimeksi ilmestynyttä Mondo-lehteä ja samastuin jollain käsittämättömällä tavalla amerikkalaisen siirtolaisen kotimaan- ja baseball-kauden alkamisikävään. Kuvittelin keväistä New Yorkia, jossa baseball-mailan ensirasahdukset kaikuvat Yankees-stadionilla jälleen maaliskuun lopussa - ja tunsin samassa kirsikkapuiden kukkien tuoksun ja siniset vuoret silmieni edessä.

Kämppikseni suuntaa Afrikkaan parin päivän päästä ja minä jään Jyväskylän maaliskuuhun, jossa edes uusille kumisaappaille ei tällä hetkellä ole käyttöä. Sinänsähän Keski-Suomessa ei mitään vikaa ole, mutta kaukokaipuu alkaa vähitellen iskeä kevään ja jo seitsemän yhtäjaksoisen kotimaassa vietetyn kuukauden myötä. Kaipaan Wieniin, Vancouveriin, New Yorkiin tai edes Skotlantiin, jonne ranskalaisystäväni ovat minua parhaillaan houkuttelemassa. Lähtisinhän minä heti - ongelma on vain siinä, että tästä maasta on niin kallista päästä ulos.

Vielä lasi hedelmämehua ja teille pari sanaa kaukokaipuun ammattilaiselta Löytyn Jaakolta, jonka Afrikka-aiheisia lauluja olimme viime viikolla kuulemassa.

Saisinko vielä vinkin,
mä eksyin uudestaan
välille Helsinki ja Dakar.
Jos kotiin löytäisinkin,
jää sielu seilaamaan
välille Helsinki ja Dakar.

Lähtisipä joku mun kanssa nyt edes Helsinkiin.

On the Garden State mood

I missed many people and many different times of my life today. It was a good day, the first free Sunday for a long time and I enjoyed it spending time with friends, eating out and going to a concert, and watching Garden State in the evening. Sometimes when the rush ceases for a moment and there is suddenly time to think, one really starts thinking. Missing places and people does not always mean I would still want to be there but sometimes it's that too and it's weird how you can close your eyes and almost believe to be in somewhere else until you open them again... Missing things is good. Living in present should be good too. Maybe the problem just is that past we know how it's going to go. Present we are only to wait and see and I am not always so good in that, waiting. I am impatient to know. Impatient to live already.

Tomorrow it starts, the week my complete work of past two months has been focusing on to. I am a little panicking about it, but it should be ok. At least I've got the greatest bunch of people working around me in it. Finally it's the show time - wish me luck. And if you're around here, at least visit the Bazaar on Thursday evening :)

DevCoopWeek

Viikon loppu.

(Ei, siinä ei ole yhdyssanavirhettä.) Uusi viikko, uusi elämä. Alkuviikon vaikkakin työhön liittyvän, silti hyvin henkilökohtaisen menetyksen jälkimainingeissa meni koko loppuviikko, enkä vielä ole päässyt yli suuttumuksesta ja pettymyksestä. On se kuitenkin lieventynyt. Parasta on ollut tietää, että pari ystävää todella ymmärtävät mitä se merkitsi minulle ja heille on saanut tilittää; olen pahimmillaan ollut aika hankala monille muille, jotka tahtoivat vain hyvää sanomalla että nyt kohti uusia seikkailuja. Niin tietenkin, mutta kun ei se käy ihan niin äkkiä.

Istun myöhäisiltaa ikkunani ja vanhan rakkaan kirjoituspöydän ääressä. Tällaisia öitä tuli vietettyä viimeksi teini-ikäisenä, mutta nyt tieni suuren ja ruman, mutta monia muistoja kantavan pöydän kanssa kohtasivat jälleen. Huonoin puoli on siinä, että tähän jämähtää, eikä pääse nukkumaan koskaan ajoissa.

Uusi viikko tuo takaisin jo tutun stressin pian toteutuvasta, organisoimastani ylioppilaskunnan kehy-viikosta sekä tekemättömistä koulutöistä. Onneksi kuitenkin on musiikkia, joka pitää tärkeysjärjestyksen kunnossa. Sen siivin nukkumaan.


Olet millaisella tahansa mielellä
niin puhun sydämeesi salatulla kielellä.
Olen jotain syvempää itsestäni siirtänyt
ihoon kämmenteni olen sinut piirtänyt.
Olet kauneuteni heijastuma vedessä,
silmäterä kasvojeni edessä.
Olet kallein aarre sydämeni syvyyden,
perillinen taivaallisen hyvyyden.
(Tulus: Ethän koskaan unohda)

Being true to just oneself

Sometimes I wonder if there is something strange in my life that does not exist in everyone elses' lives. It tends to go in such weird ways sometimes that I just cannot believe it - and yet it all makes sense, in the same twisted way. This applies to both good and bad things, I have a feeling things will go in a certain way and even though I try to pretend it can't be so, I will not go with this, still I know somehow how they will end up. Or then I am just the most cynical person ever lived - and by the way, just yesterday I almost had a fight with a friend blaming her to be so cynical and myself being the "believe good about everyone and everything" -girl. Yeah right. Today I am the most cynical person ever lived.

It is just so humanly unfair trying to be globally fair in one's own thoughts - this leaves no escape, no peace of even a small amount of time to feel for myself, to feel sad or frustrated or angry, when I just have to admit the facts and know all the way them being what they are and the uselessness of any tries from myself to change what has happened. I want to feel the negative and live after again. I do not want to be the most cynical person ever lived...

I lost something very dear and strongly hoped for today. I need to find new dreams and new life and certainly I will, but this has just happened a few too many times lately. I know life will go on and this will open new doors for me eventually - but please let one be angry and sad for the time being and get by and by rid of it. People need to feel. I need to feel. Without feeling there's no life, no breathing, no end for frustration and disappointment.

--------------------------------

Tonight we drink to youth
And holding fast the truth
Don't want to lose what I had as a boy
My heart still has a beat
But love is now a feat
As common as a cold day in L.A.

Sometimes when I'm alone I wonder
Is there a spell that I am under
Keeping me from seeing the real thing

Love hurts
But sometimes it's a good hurt
And it feels like I'm alive
Love sings
When it transcends the bad things
Have a heart and try me
'cause without love I won't survive

I'm fettered and abused
Stand naked and accused
Should I surface, this one-man submarine?
I only want the truth!
So tonight we drink to youth!
I'll never lose what I had as a boy

Sometimes when I'm alone I wonder
Is there a spell that I am under
Keeping me from seeing the real thing?

Love hurts
But sometimes it's a good hurt
And it feels like I'm alive
Love sings
When it transcends the bad things
Have a heart and try me
'cause without love I won't survive

Without love I won't survive

(Incubus: Love hurts)

------------------------------------------

Thank God for friends. Really, no words to describe how much they mean. People who are just what they are and let everyone else be so as well. We had a good talk with one of the best ones ever enter my life and I felt ok walking back home. At least I am alive.

"Hence the poptart!"

I need a Gilmore Girl, since there are two of them, it's the Gilmore Girls, not a Gilmore Girl.

Also I need someone to drive with me for a ridiculous road trip to anywhere when I feel down. Also I need someone to put up with my funny moods and maybe shake their head sometimes but always with love at the last. Also I need someone to call funny calls of "when you think I'll zik I'll zak and when you think I'll zak, I'll zak just to make you confused about the next time I'll zik instead" or someone next to whom I can crawl in the middle of the night and talk about nonsense and feel understood.

I needed a Gilmore Girl and so I sent a message to my little sis. One person in the world with whom I can act as funny, silly and irrational as one can and yet I will always know she'll get me, somehow, she'll keep on being that, a sister, forever. There's not point of being a Gilmore Girl without another one.

Hence the poptart.

February brings back the sunshine

Piti mennä ajoissa nukkumaan, mutta tähän aikaan vahinko lienee jo tapahtunut. Katsoin elokuvaa "Little Miss Sunshine", jonka sain muutama viikko sitten. Nähdyistä trailereista olin ominut kohtalaisen skeptisen asenteen kyseistä leffaa kohtaan, mutta itseasiassa se olikin ehdoton lisäys good-mood-movies -listaani. 20th Century Fox'kin tekee jotain hyvää: pentuyhtiönsä Fox Searchlight Pictures, lainatakseni erään sanomalehden elokuva-arvostelijan taannoista kommenttia "ajattelee enemmän sydämellä kuin kassakoneella". Heiltä on tullut myös mm. Garden State, eikä siitä elokuva enää paljon parane, jos ollenkaan.

Tulevaisuus näyttää taas valoisammalta, ja syy on hyvä: kokeiluni ylioppilaskylän opiskelijaboksiasumista saa pian päätöksensä ja muutan takaisin lähemmäs keskustaa, jakamaan mukavan asunnon kivan kämppiksen kanssa. Toisille ylioppilaskylä on rakas elämäntapa, mutta minun Jyväskyläni sijaitsee täältä reilun kilometrin kaakkoon. Voi tietysti esittää epäilyksen, annoinko Kortepohjalle varsinaisesti ollenkaan mahdollisuutta, kun vain kolmisen kuukautta ehdin olla kyläläinen, mutta mielestäni ihan tarpeeksi. Tulinhan tänne kuitenkin avoimin mielin, päämääränä asua ainakin kesään asti. Toisin kävi. Eipähän tarvitse enää miettiä, jäinkö jostain paitsi, kun en koskaan kämpännyt ylioppilaskylässä. Ikävä ei tule, mutta toki tänne on sisältynyt myös hyviä hetkiä, etenkin vilkas sosiaalinen elämä lähellä asuvien ystävien kanssa ennen joulua. Ystäviä voi kuitenkin nähdä, vaikka postinumero olisi pienempikin.

Lentämisestä

"Lokki Joonatan ja nuoruuteni lentohaaveet... en ole lukenut sitä vuosiin, kirjahyllystäni se on löytynyt jo lähes kymmenen vuotta. Sain sen aikanaan hyvältä ystävältä, sielunsiskolta, jonka kanssa pohdimme alle parikymppisinä elämää vakavammin kuin ehkä olisi tarvinnut. Saimmekin silloin 'henkisen iän' testeissä molemmat tulokseksi kolmekymmentä vuotta. Liekö sitten ollut hyvä vai huono, kun olimme kuitenkin vasta lukiolaisia. (Puhun ehdottomasti aikuiseksi kasvamisen puolesta tässä teinejä ihannoivassa maailmassa, mutta sentään jokin raja siinäkin.) Kun lähdin 17-vuotiaana ensi kerran Irlantiin tanssimaan, tämä ystäväni antoi matkaani kortin, jonne oli lainannut Joonatanista pätkän. 'Lähde siitä tietoisuudesta, että olet jo saapunut perille'; jotenkin niin se loppui, ensimmäisen lentotunnin opastus."

Kirjoitin sähköpostia tutulle, joka oli juuri lukenut Joonatania. Teki mieli etsiä kirja hyllystä ja hypätä taas lokiksi autioille rannoille. Lentäminen on aina ollut suurimpia haaveitani sarjassa "jos saisit jonkun superkyvyn niin mikä se olisi". Ennen kuin aloitin autokoulun, näin kerran unta, että ajoin autoa ja se tuntui samalta kuin lentäminen. (Unissani olen myös lentänyt monta kertaa, joten luonnollisesti tiedän miltä se tuntuu.) Valitettavasti autolla ajaminen osoittautui sittenkin paljon arkisemmaksi puuhaksi, mutta unen muistan yhä elävästi.

Myös laskettelussa on jotain lentämisen tuntua. Koko perheen harrastus on vienyt minut vuosien ajan talvilomilla erinäisille huipuille, joskus ihan alppihenkisten vuortenkin, ja jotain lokkijoonatanmaista keskittymistä ja yksinkertaista iloa ja jännitystä on laskeskella uskomattomissa maisemissa koko päivä pitkin rinteitä alas. (Eräs perhetuttu joskus sanoi tosin osuvasti: "Jos nyt mietitään laskettelua niin mitä se oikein on - mennään hissillä ylös ja tullaan suksilla alas, sitten taas ylös ja alas, koko päivä." On se tietysti näinkin ja halpaa huviahan se ei ole.)

----------

Hyvän ystävän työpaikan kohdalle osuneet mielenkiintoiset käänteet ovat puhuttaneet viime päivinä. Pienelle taidetta ja ihmisläheistä työtä tekevälle pajalle tuli hieno tilaisuus esitellä toimintaansa korkealle taholle. Eipä mennyt aikaakaan kun alan kaupungin virkamiehet, närkästyneenä väliin jääneestä kunniasta olivat jo työntämässä nenäänsä asioihin ja tulossa kiireesti pätemään paikan päälle. Jonna Järnefeltillä on mahtava kappale, jossa lauletaan: "Nukkukaa pommiin menestyjät, lakatkaa hetkeksi pätemästä!" Eipä sitä sen paremmin voisi sanoa. Onneksi korkea taho osasi pitää kiinni siitä, mikä heitä kiinnostaa. Virkamiehet saivat kaksiminuuttisensa ja muu aika annettiin sille mille se kuuluukin.

---------

Kunpa meillä kaikilla olisi mahdollisuus aina välillä lasketella, tai lentää, tai jotain, niin asiat pysyisivät tärkeysjärjestyksessä eikä ihan kaikesta otettaisi stressiä.

huomioita

Savon Sanomien yleisönosastolla Itä-Suomen yliopistohankkeesta seuraavasti:
"KAPTEENIN VIRKA AVOINNA
Tuleva liikelaitos hakee peräsimeensä kapteenia. Myrskyä on luvassa, eivätkä reititkään ole vielä selvillä."

Keskisuomalaisen sivuilla sen sijaan kerrottiin Muumi-mukivarasliigan edesottamuksista.
"Viimeksi hämeenlinnalaistavaratalosta lähti varkaiden matkaan kymmenen Muumi-mukia, ja uutisen mukaan 'Hämeenlinnan poliisi kummastelee jo kolmatta samanlaista anastusrikosta lyhyen ajan sisällä'. Jyväskylässä poliisi ei ole ajautunut vastaavaan kummastelun kehään."

-------------------------------

Olen koko opiskeluaikani halunnut aloittaa miekkailun. Nyt tuuletin jo viikon verran intoani että vihdoin kurssi on sopivaan aikaan, vaan lopulta totuus paljastui. En taaskaan ehtisi ihan koko kurssille ja lisäksi harjoitukset ovat liian kaukana. Tänäkään lukukautena minusta ei siis tullut Muskettisoturia, mutta onneksi kynä on miekkaa terävämpi.

Kaksi kirjallisuuteen vivahtavaa taidekasvatuksen kurssiani alkoi tällä viikolla. Hyviä tekstejä lukiessa ja hyviä luentoja kuunnellessa alkaa taas omatkin sanat poltella kynän kärkeä. Kerrottakoon, että kirjoittajakouluaikojeni tekstit ovat yhä tallella - disketeillä. ATK-tukihenkilöni on jo muutaman vuoden kannustanut siirtämään ne parempaan turvaan. Tulevassa koneessani ei kuulemma ole enää diskettiasemaa. Vähän kuin sulkakynästään joutuisi luopumaan.

Thoughts after restless mood

It was the first day back and even though mostly a nice one, a weird day it was. One can be so frustrated with life sometimes and so restless of being alone when in the need of talk and someone to share time with. I wanted either company or then motivation to do something useful and without any much effort to gain one or another I got neither - and ended up on very bad mood which drove me out to walk. Even though to me the best about walks is to share them with a friend, this time, in the lack of anyone too eager to go out in the late snowy evening with a girl on a sharp mood I found the walk alone very refreshing. Under the cloudy, reddish sky of Central Finland, snow under my feet and fresh air biting cheeks some frustration was thrown out and more peaceful state of mind achieved...

-----------------------------

I love words and sentences, I am easily impressed by someone who knows how to use the letters well, and equally easily disappointed by someone who does not. I am bad at remembering grammatical rules and love most to grow the unconscious ear for correct forms. Those around me have to deal with me correcting their grammatics sometimes, even in every-day speeches - but luckily enough for me they are as good-natured as to bare it well.

I am reading several books at the same time - I got quite a few during Christmas and then I bought a couple myself. Reading a good book is to live elsewhere, as another person, in another time and space. And what becomes of the mix of survival story in Warsaw ghettos, Che Guevara's travelling, Swedish children's Brother Lionheart, young weird British lovestory Atonement, and the old classic Copperfield? Many recently beginned books on my table, and an occupied mind within several realities at once. And many more new sentences to fall in love with, to live in and forget everything else for a while.

-------------------------------

Life is a funny thing and being human is the funniest of all. I cannot help loving it and all the same it causes troubles sometimes, so much. The best gift of all is to have another day again, tomorrow, and make a history, by and by. I hope I'll learn from what was yesterday and do something better tomorrow. But the most important of all is to live today.

And sleep before starting to write too much nonsense to one's blog.

Good beginning of the new year

During the past ten days I travelled all around the country with two of my good friends. Ten days full of mixed languages, cultural wonders, cooking, baking, laughing a lot and talks of life and basically everything important. Questions and issues aroused were various, surprising and sometimes quite humorous...

What is the difference between reindeer and elk? What is the difference between elk and moose? What do reindeers eat and where do they sleep? And which animal is Bambi?

Returning back to normal life feels at the same time weird and comforting. I still feel my best safety lies in normal life and routines of every day, seeing the people around me here, going to the university and lunching in Ilokivi, doing things that make every day life feel good and balanced. I am happy to meet friends again and have some nice courses in my timetable (oh yes, this semester I am going to be a real student since long time...), happy to have some routine and things to do from morning to evening.

But I do miss you again so much, my French friends. The good thing is, there is always the next trip ahead to plan. Prague? Vienna? New York? Scotland? Don't know yet, but the world is open to those whose heart lives within friends who are not always here. With our experience of some years already, I know we'll meet again, sooner or later. Hopefully sooner.


Have a happy beginning for the New Year 2008, all of you! Thoughts and chocolate philosophy goes on. And finally it's snowing!