Lentämisestä

"Lokki Joonatan ja nuoruuteni lentohaaveet... en ole lukenut sitä vuosiin, kirjahyllystäni se on löytynyt jo lähes kymmenen vuotta. Sain sen aikanaan hyvältä ystävältä, sielunsiskolta, jonka kanssa pohdimme alle parikymppisinä elämää vakavammin kuin ehkä olisi tarvinnut. Saimmekin silloin 'henkisen iän' testeissä molemmat tulokseksi kolmekymmentä vuotta. Liekö sitten ollut hyvä vai huono, kun olimme kuitenkin vasta lukiolaisia. (Puhun ehdottomasti aikuiseksi kasvamisen puolesta tässä teinejä ihannoivassa maailmassa, mutta sentään jokin raja siinäkin.) Kun lähdin 17-vuotiaana ensi kerran Irlantiin tanssimaan, tämä ystäväni antoi matkaani kortin, jonne oli lainannut Joonatanista pätkän. 'Lähde siitä tietoisuudesta, että olet jo saapunut perille'; jotenkin niin se loppui, ensimmäisen lentotunnin opastus."

Kirjoitin sähköpostia tutulle, joka oli juuri lukenut Joonatania. Teki mieli etsiä kirja hyllystä ja hypätä taas lokiksi autioille rannoille. Lentäminen on aina ollut suurimpia haaveitani sarjassa "jos saisit jonkun superkyvyn niin mikä se olisi". Ennen kuin aloitin autokoulun, näin kerran unta, että ajoin autoa ja se tuntui samalta kuin lentäminen. (Unissani olen myös lentänyt monta kertaa, joten luonnollisesti tiedän miltä se tuntuu.) Valitettavasti autolla ajaminen osoittautui sittenkin paljon arkisemmaksi puuhaksi, mutta unen muistan yhä elävästi.

Myös laskettelussa on jotain lentämisen tuntua. Koko perheen harrastus on vienyt minut vuosien ajan talvilomilla erinäisille huipuille, joskus ihan alppihenkisten vuortenkin, ja jotain lokkijoonatanmaista keskittymistä ja yksinkertaista iloa ja jännitystä on laskeskella uskomattomissa maisemissa koko päivä pitkin rinteitä alas. (Eräs perhetuttu joskus sanoi tosin osuvasti: "Jos nyt mietitään laskettelua niin mitä se oikein on - mennään hissillä ylös ja tullaan suksilla alas, sitten taas ylös ja alas, koko päivä." On se tietysti näinkin ja halpaa huviahan se ei ole.)

----------

Hyvän ystävän työpaikan kohdalle osuneet mielenkiintoiset käänteet ovat puhuttaneet viime päivinä. Pienelle taidetta ja ihmisläheistä työtä tekevälle pajalle tuli hieno tilaisuus esitellä toimintaansa korkealle taholle. Eipä mennyt aikaakaan kun alan kaupungin virkamiehet, närkästyneenä väliin jääneestä kunniasta olivat jo työntämässä nenäänsä asioihin ja tulossa kiireesti pätemään paikan päälle. Jonna Järnefeltillä on mahtava kappale, jossa lauletaan: "Nukkukaa pommiin menestyjät, lakatkaa hetkeksi pätemästä!" Eipä sitä sen paremmin voisi sanoa. Onneksi korkea taho osasi pitää kiinni siitä, mikä heitä kiinnostaa. Virkamiehet saivat kaksiminuuttisensa ja muu aika annettiin sille mille se kuuluukin.

---------

Kunpa meillä kaikilla olisi mahdollisuus aina välillä lasketella, tai lentää, tai jotain, niin asiat pysyisivät tärkeysjärjestyksessä eikä ihan kaikesta otettaisi stressiä.

huomioita

Savon Sanomien yleisönosastolla Itä-Suomen yliopistohankkeesta seuraavasti:
"KAPTEENIN VIRKA AVOINNA
Tuleva liikelaitos hakee peräsimeensä kapteenia. Myrskyä on luvassa, eivätkä reititkään ole vielä selvillä."

Keskisuomalaisen sivuilla sen sijaan kerrottiin Muumi-mukivarasliigan edesottamuksista.
"Viimeksi hämeenlinnalaistavaratalosta lähti varkaiden matkaan kymmenen Muumi-mukia, ja uutisen mukaan 'Hämeenlinnan poliisi kummastelee jo kolmatta samanlaista anastusrikosta lyhyen ajan sisällä'. Jyväskylässä poliisi ei ole ajautunut vastaavaan kummastelun kehään."

-------------------------------

Olen koko opiskeluaikani halunnut aloittaa miekkailun. Nyt tuuletin jo viikon verran intoani että vihdoin kurssi on sopivaan aikaan, vaan lopulta totuus paljastui. En taaskaan ehtisi ihan koko kurssille ja lisäksi harjoitukset ovat liian kaukana. Tänäkään lukukautena minusta ei siis tullut Muskettisoturia, mutta onneksi kynä on miekkaa terävämpi.

Kaksi kirjallisuuteen vivahtavaa taidekasvatuksen kurssiani alkoi tällä viikolla. Hyviä tekstejä lukiessa ja hyviä luentoja kuunnellessa alkaa taas omatkin sanat poltella kynän kärkeä. Kerrottakoon, että kirjoittajakouluaikojeni tekstit ovat yhä tallella - disketeillä. ATK-tukihenkilöni on jo muutaman vuoden kannustanut siirtämään ne parempaan turvaan. Tulevassa koneessani ei kuulemma ole enää diskettiasemaa. Vähän kuin sulkakynästään joutuisi luopumaan.

Thoughts after restless mood

It was the first day back and even though mostly a nice one, a weird day it was. One can be so frustrated with life sometimes and so restless of being alone when in the need of talk and someone to share time with. I wanted either company or then motivation to do something useful and without any much effort to gain one or another I got neither - and ended up on very bad mood which drove me out to walk. Even though to me the best about walks is to share them with a friend, this time, in the lack of anyone too eager to go out in the late snowy evening with a girl on a sharp mood I found the walk alone very refreshing. Under the cloudy, reddish sky of Central Finland, snow under my feet and fresh air biting cheeks some frustration was thrown out and more peaceful state of mind achieved...

-----------------------------

I love words and sentences, I am easily impressed by someone who knows how to use the letters well, and equally easily disappointed by someone who does not. I am bad at remembering grammatical rules and love most to grow the unconscious ear for correct forms. Those around me have to deal with me correcting their grammatics sometimes, even in every-day speeches - but luckily enough for me they are as good-natured as to bare it well.

I am reading several books at the same time - I got quite a few during Christmas and then I bought a couple myself. Reading a good book is to live elsewhere, as another person, in another time and space. And what becomes of the mix of survival story in Warsaw ghettos, Che Guevara's travelling, Swedish children's Brother Lionheart, young weird British lovestory Atonement, and the old classic Copperfield? Many recently beginned books on my table, and an occupied mind within several realities at once. And many more new sentences to fall in love with, to live in and forget everything else for a while.

-------------------------------

Life is a funny thing and being human is the funniest of all. I cannot help loving it and all the same it causes troubles sometimes, so much. The best gift of all is to have another day again, tomorrow, and make a history, by and by. I hope I'll learn from what was yesterday and do something better tomorrow. But the most important of all is to live today.

And sleep before starting to write too much nonsense to one's blog.

Good beginning of the new year

During the past ten days I travelled all around the country with two of my good friends. Ten days full of mixed languages, cultural wonders, cooking, baking, laughing a lot and talks of life and basically everything important. Questions and issues aroused were various, surprising and sometimes quite humorous...

What is the difference between reindeer and elk? What is the difference between elk and moose? What do reindeers eat and where do they sleep? And which animal is Bambi?

Returning back to normal life feels at the same time weird and comforting. I still feel my best safety lies in normal life and routines of every day, seeing the people around me here, going to the university and lunching in Ilokivi, doing things that make every day life feel good and balanced. I am happy to meet friends again and have some nice courses in my timetable (oh yes, this semester I am going to be a real student since long time...), happy to have some routine and things to do from morning to evening.

But I do miss you again so much, my French friends. The good thing is, there is always the next trip ahead to plan. Prague? Vienna? New York? Scotland? Don't know yet, but the world is open to those whose heart lives within friends who are not always here. With our experience of some years already, I know we'll meet again, sooner or later. Hopefully sooner.


Have a happy beginning for the New Year 2008, all of you! Thoughts and chocolate philosophy goes on. And finally it's snowing!