Suklaa, chocolate, choklad, schokolade, chocolat...

Joskus kaikki maailman ongelmat hiljenevät hetkeksi suklaan voimasta. Ne eivät ratkea eivätkä poistu, eivät katoa, eivät lakkaa olemasta tärkeitä ja aatteenpaloa vaativia. Sen sijaan ne antavat tauon silloin, kun ei jaksa sykkiä joka sekunti. Ota pala suklaata ja kuppi haudutettua teetä. Lyhyelläkin levolla jaksaa paljon pitemmälle kuin kokonaan ilman.

Tämä on suklaafilosofian ydin.

Just to be me

So many things are demanded from us for to fit into the society and to what is considered an acceptable norm. Who is it that defines this norm? Media? Economy? Mass-culture? General opinion?

I don't want to please anyone. I don't want to be something just because someone wants me to be that. Just because someone thinks that is the norm, just because that is the narrow shape into which each and every person is to be suppressed to make them acceptable in the both social and popular culture. I do not care whether or not I am popular, I do not care whether or not I am considered normal, I do not care whether or not I fit in to the fashion. What I care about is to be me, to be a person full of life and love and caring for others, for the life itself, for this world around us. Yes, even the world even though I often talk about it as an enemy. After all, this is the world we got as a gift for to live our lives in.

I want to live and be brave and fearless what it comes to tomorrow, what it comes to what ever there is awaiting for me. I don't want to be tied up to the past, however nostalgic I am, no, I want to be free from the past and only let it enter my life as something I have learned from and something that has been an important part of me. I leave my heart to every place I live in, in every person I love, in every work I do, on every road I walk; I leave my heart and it does not make me less whole but actually on the contrary it makes me more full. As that is what it is all about, life: the more I have lived through joys and sorrows, the more I have loved, the richer I become.

I don't want to please anyone. I want to be loved and appreaciated the way I am, and that is what we all should be, should we not?

-------------------------------
Sometimes there are so many things to be said and so little words to say it all. So little time to give to each other. Sometimes I feel like shouting all aloud. Hear me please! Please stop and listen for a while, there is something I would like to say to you.

don't let the world bring you down...

There is something terribly wrong in this world.

I hate to see people suffering because of ignorance of some others, I hate to see and hear my friends having hard times and know there is nothing really I can do to help; and I hate the weakness of a human being: having troubles in my own life makes me sometimes incapable to remember anything else but it fills my whole nights and days and leaves everything else out without any light or a way out.

I hate the fact some dear friends are far away and I cannot be there when I wanted to be there for them. I hate this technology that makes us come seemingly closer to each other and then again just further from the real live connections. I hate selfisness and money and economy and all that keeps on controlling the world and the minds of so many people. I hate the fact that life has become complicated in the whole when it actually wouldn't be so if we just paid attention to what is important and essential. The problem is, who knows what is essential and important? I think I know it and the next moment it's gone again. Yes, people do make mistakes in choises but life cannot be about regret. There must be something good behind it all and that's the only thing that keeps us going on and on.

I hate the feeling of powerlessness and incapability when it comes to helping others and keeping my own self in positive thoughts. But never give up the fight, never let go of what one thinks important and of value. That's the only way of going on.

Äkkiä elämässä

Elämä kun on vaan elämää ja ihmiset ihmisiä, ja näin on. Maailmanparannussessio hyvän ystävän luona teetä ja sympatiaa -menetelmällä tuotti jälleen tulosta. Kun ei sitä vaan jaksa turhista stressata ja toivoisi ettei muutkaan tekisi niin. Kuinka paljon helpommaksi elämän voisi itselleen ja siinä samalla muillekin tehdä, kun ottaisi asenteen että elämää kaikki vaan on ja ei siitä yli pääse vaikka kuinka panikoisi turhista asioista. Miettisi ensi kerralla, että onko asia todella niin tärkeä, että siitä kannattaa stressata ja pahoittaa mielensä ja muidenkin. Ei läheskään kaikki asiat ole, vaikka niistä sellaisia tekeekin.

Toisinaan kun on pakko pysähtyä, menee asiatkin tärkeysjärjestykseen. Kun ei jaksa enää mitään ylimääräistä ja kun keskittyy vain siihen, että elää päivän kerrallaan eteen päin, tulee näkyviin mihin kaikkeen sitä viitsiikään laittaa energiaansa. Aika vähästä sitä lopulta haluaa stressata.

Väsyneenä on ehkä rohkeimmillaan. Ei voi miettiä mitä muut sanovat, ei jaksa pohtia minkä kuvan nyt annan itsestäni, ei vaan jaksa ottaa paineita turhasta. Sitä vaan on ja elää elämäänsä ja toivoo että kaikki muutkin tekisivät niin. Jaksaa auttaa omien taakkojensa lisäksi vielä hyvillä mielin muitakin, kun ei sitä omiensakaan kanssa yksin selviäisi.

--------------------------------------
En enää tahdo piiloutua, en alistaa, en alistua, eessäs vapaana kun seistä saan...

Kirjoitin saman pätkän jo joskus aiemminkin tälle foorumille. Siinä vaan tiivistyy kaikki.

Mikä sitten on tärkeää elämässä? Vapaana kaikesta turhasta, silloin ei tarvitse nostaa itseään eikä painaa muita. Seistä vain vapaana ja ottaa vastaan mitä on tullakseen. Ei elämää voi pelätä.

Alankohan jo toistaa itseäni?