Toivon, että suurilla, pienilläkin joulu lämpöinen ois.

Kotona lumen valkoiseksi rauhoittamassa pikkukaupungissa, jota ympäröi jäätynyt Keitele ja lomalle kenties jo hiljenneet paperitehtaat. Kotona kotitalossa, joulutalossa suorastaan, kun kerran on numeroltaan 24 ja väriltään punainen. Koristelin kuusen siskon kanssa, ja suuntaan vielä kohta hellan ääreen laittamaan piparkakkutaloa kasaan sulalla sokerilla. Valtasin tavan mukaan alakerran takkahuoneen omakseni ja nyt vain odotan, että kierrokset alkaisivat vähitellen hiljetä, kun loma vihdoin oikeasti alkoi eilisiltana.

Olen ikäni ollut joulusta iloinen ja olen odottanut ja vaalinut sitä usein jo pitkään ennakkoon. Viime vuonna minulle valkeni, miksei sama innokas odotus koske ihan kaikkia. Tämäkin joulu on vielä omassa mielessä vähän hiljainen ja surullinen, mutta onhan sitä vuodessa ehtinyt jo hengittääkin taas ja alkaa ajatella uusia tuulia. Ja onneksi joulu kertoo elämän alkamisesta. Niin kauan kuin tuntee taas empatiaa ja alkaa nähdä mitä ympärillä tapahtuu, tietää että palaset kokoavat itseään. Eikä joulua tarvitse niinkään tehdä kuin vain olla ja ottaa vastaan. Sehän armossa ja elämässä ja kaikessa hyvässä hienointa onkin.

Nytpä suuntaan piparitalon harjannostajaisiin. Lämmintä ja rauhaisaa jouluiloa itse kullekin, missä olettekin.

"Amici! Andiamo!"

Päivä alkoi ja loppui oopperalla: aamulla ensimmäisenä pukusovitus ja illalla viimeisenä ensimmäiset treenit teatterin lavalla. Näyttämöstä ja lavasteista tuli lisäfiiliksiä motivaatiopulaan ja koko iltapäivän päällä ollut väsynyt ärtymyskin loppui, kun työt meni kunnialla ja vihdoin ja viimein pääsi kotiin tänäänkin. Päivän saldohan oli lähinnä tanssimista aamuin illoin ja ystäviä, jouluostoksia ja neulomista, mutta kun yksi kirjoitustyö on vielä huomenna edessä, ja kaiken kaikkiaan tekemisiä sinne sun tänne on tiedossa ihan tappiin asti, ei tässä mitenkään rennosti voi vielä ottaa. Minullehan valkeni koko joulun tulo vasta tänään, ja nyt kun se on tiedostettu, ei oikein millään jaksaisi suunnata enää ajatuksiaan mihinkään järkevään. Sen sijaan voin hyvinkin käyttää tunnin verran siihen, että asettelen (ehkä yhtä ainoaa) joulukoristettani ympäri kämppää. TÄTÄ kutsutaan selviytymisvaistoksi. Ei vaan viitsi stressata kun voi sen sijaan syödä suklaata ja jatkaa sitten elämää.

Ontologisten kellojen kumahtelua ja Ungleichzeitigkeit, siinä filosofin keskiviikko. On se mahtavaa, kun on niin hienoja ihmisiä tässä maailmassa ja luntakin vielä maassa. Viikko vielä ja on joulu - ja toinen viikko ja on jo ihan kohta taas Pariisi. Hip ja hei. Nyt lähden hämmentämään puuroa.

The Silent Nation

There is a kind of a national joke - the nation that remains silent in two languages. That's my nation of course, us smart, friendly and bilingual (or actually more in many cases) but slightly sullen Finns. Well I tell you what, as a result of looking for material to my essay for the course about Russian society, history and politics I ended up on website run by the CIA: "The World Factbook". There are facts and figures of all states in the world and I could not resist checking out what they say about Finland.

One of the figures was 6 080 000. Guess what that stands for? The number of mobile phones in this country. Population of 5 244 749 owns more than 6 million mobile phones. That's the Silent Nation alright.

Back to the Russian neighbours.

Kolmas luukku.

Nyt olen sitten seminaarissa opponoitu ja valmis jatkamaan Benjaminin kanssa eteenpäin. Into olisi kova, ja kahden opponenttini kanssa keskustelu herätti paljon uusia ajatuksia joita haluaisin jatkaa heti pohtimaan. Sen sijaan seuraavan vuoronumeron varasi jo kauan sitten kansantaloustieteen tentti "käyrä piirretään yleensä origon suhteen konkaaviksi" ja sitten jo jonottaakin pari kivaa esseetä kulttuurienvälisistä asioista, lähinnä idässä. Pikkujoulujakin olisi ihan kiitettävä määrä ja sosiaalinen elämähän on hurjan tärkeää näinä verkostoitumisen kulta-aikoina. (Hah, te - toivottavasti - ymmärsitte sarkasmin. Oikeasti ystäviä näkee aivan liian vähän näinä opintopistekertymien kulta-aikoina ja sitäpaitsi siitä kun olen viime kerran tanssinut Ilokiven lattiat tasaisiksi on ihan liian kauan...)

Vaan mikä olisikaan parempaa kuin liian laiha mustikkasoppa sinisestä Taika-mukista? No tietenkin se, että joku hyvä ihminen nyt äkkiä suunnittelisi loppuun sen absurdin koreografian, joka jossain mielikuvituksellisessa hetkessä piti inspiroida oppilailleni. Kysyn vaan että miksei luova hulluus kanna koskaan tanssin loppuun asti, sitä kun joutuu yleensä heti ekan minuutin jälkeen ihan kunnolla töihin. Älytöntä.