Kesän tullen

Ensi viikolla lähden muutamaksi viikoksi Helsinkiin töihin. Tällä viikolla olen ollut ensin maanantain lomalla, sitten erinäisissä hommissa niin ylioppilaskunnassa kuin omassa tanssiprojektissakin. Loppuviikosta pääsen vihdoin käymään vanhempieni luona pitkästä aikaa ja sitten valmistaudunkin lähtemään pääkaupunkiseudulle. Kevään tulo ja kesän alku on aina yhtä tervetullutta, mutta siihen liittyy myös jonkun päättyminen. Kirjoitin muutama vuosi sitten erään opiskelijaseurakunnan lehteen, kuinka opiskelijan elämässä kuuden kuukauden välein vuosi päättyy ja alkaa. Joka toinen kerta se on kalenterivuosi, joka toinen lukuvuosi. Päättyminen ja alkaminen ovat elämän faktoja, jotka koskevat monia asioita ja joihin joutuu törmäämään usein, mutta koskaan ne eivät jätä kylmäksi. Kun kevät tulee, ei voi tietää ketkä ympärillä olevista ihmisistä ovat siinä vielä ensi syksynäkin ja ketkä ovat valmistuneet tai muuten vaihtaneet paikkakuntaa. Nyt kun omia opintoja on jo takana useampi vuosi, kavereiden hajaantuminen on entistä todennäköisempää. Kevään ja kesän tuloa tekisi mieli siksi viivyttää. Aivan kuin jotain jäisi kesken; aivan kuin elämä, jota oli juuri oppinut elämään, jäisi epävarmalle pohjalle, eikä takaisinpaluun mahdollisuus ole sataprosenttinen. Kaikesta huolimatta hengähdystauko ja irrottautuminen on tarpeen. Samaa arkea ei jaksaisi jatkaa enää kovin pitkään tätä rataa.

Alut ja loput tekevät kipeää mutta hyvää. Kuten jo aiemmin joskus totesin, niin monta kuin on jäähyväisiä, on myös jälleennäkemisiä. Joudun ehkä sanomaan kesän ajaksi hyvästit joillekin ystäville, mutta tulen toisaalta tapaamaan kesän aikana sellaisia, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Jälleennäkemisen iloa heinäkuussa Ranskassa odotan jo levottomana, sillä se tasapainottaa vuoden loppumisen jättämää tyhjää oloa.

---------------------------------

Olen taas kerran kuunnellut Stingiä...

And if I told you that I loved you
You´d maybe think there´s something wrong
I´m not a man of too many faces
The mask I wear is one
Those who speak know nothing
And find out to their cost
Like those who curse their luck in too many places
And those who fear are lost

I know that the spades are the swords of a soldier
I know that the clubs are weapons of war
I know that diamonds mean money for this art
But that´s not the shape of my heart
That´s not the shape of my heart

(Sting: Shape of my heart)


Kesän aikana en todennäköisesti pääse kovin usein nettiin, en Helsingissä ollessani enkä varsinkaan sen jälkeen kuukauden Euroopan -reissullani. Ehkäpä jossain välissä löydän hetken päivittää ajatuksiani tännekin, mutta sillä välin toivotan kesääsi iloa ja aurinkoa, sekä ennen kaikkea hetkiä hengähtää talven työn jälkeen. Sellaisia minäkin aion ottaa :)

Dance teacher´s year is completed

Finally it is here! Summer. I say I love every season as dearly as the next one, the best one is always the one at hand. But there is something about summer and during the last couple of years it has been such joy to have long warm summer months even here in the upmost north.

On Friday I had my last exam of philosophy for this semester so finally school is done for a while. Then today it was the big spring performance of the dance school where I teach. It was good to see with which enthusiasm the dance pupils, from the youngest ones all the way through the adult new beginners were preparing for their couple of minutes on stage, getting ready and remembering their steps and talking exitedly while the time for them to step out on the stage got closer. I am always so exited for my own pupils, I barely get nervous if I myself have to dance on stage, but when it´s my pupils, I feel like mother proud of her little ones trying their own wings...

And sure they were all so good! I was proud to give Jyväskylä its first Irish dancers and what kind of dancers they were! At this point one forgets all the desperate hours of trying to figure out how to fit some 10-20 dancers of almost as many different levels into a two-minute piece so that everyone feels good about it and can show the best they can. Try to do it in an-hour-once-a-week -pace where there is never a time that everyone would be at the same time at class. And try to fit in all the different steps and techniques you have taught them during the year and make it all go smoothly and be a good wholesome performance and even have some energy to think and put some of your own choreographic ideas and ambitions into the dance... It is all possible and every teacher in the dance school I work in had managed to do it once again, many of them numerous times. Best feeling is, when it´s all done and you can just admire your
dancers flying about on stage. They are proud to show what they have learned from you. And you are just so proud to watch them manage on their own the steps they only yesterday needed your help with. The work in dance training is never complete, one can always get better but there are times when one has to stop and see where the road has led so far. Dance school spring shows are exactly those moments. At classes you can correct your pupils over and over again, that is your job after all, but on that day you only encourage them with smiles and "you´ll be fine"´s and you feel relieved. Another piece of your work has been done.

Teaching is lovely work and gives much more than it takes but still... thank you for the summer holidays of dance schools.

Marsujuttuja

En ole tainnut ennen mainita että minulla on marsu: pieni, värikäs ja pörröinen karvapallo nimeltä Lilli. Oikeastaan se on vanhempieni marsu, mutta sen jälkeen kun siskoni muutti pois kotoa viime vuonna, marsu on majaillut luonani enemmän tai vähemmän koko tämän vuoden. Minä olen kasvanut marsujen kanssa siitä asti, kun olin yhdeksänvuotias: ensin oli rauhallinen, tyyni herra Tessu ja sen jälkeen temperamenttinen ja omistushaluinen pikkuinen Nelly. Lilli, kohta neljä vee, on jotain näiden kahden väliltä. Alkujaan arka ja pieni kuin mikä, viihtyy sylissä vaikka tuntikausia, mutta ilmaisee oman päänsä terävästi, jos ei kaikki mene suunnitelmien mukaan. Kun muut puhuvat koiristaan ja kissoistaan, minä saatan heittää väliin jotain marsujuttuja. Silloin saan hassuja katseita, mutta olen jo tottunut siihen. Ja lähipiirini on tottunut minun marsunelämääni.

Marsut ovat kohtuullisen yksinkertaisia tapauksia: ne syövät, nukkuvat, leikkivät, syövät, nukkuvat, syövät taas. Ne vaativat ruokaa kovalla korkealla äänellä, ilmaisevat tyytyväisyyttään pehmeällä hurinalla ja vaimealla piipityksellä. Niillä on hellyttävän pienet jalat ja päärynänmuotoinen tanakka vartalo, isot korvat ja pyöreä kuono joka on liikkeellä koko ajan. Lillillä on lisäksi kiharaiset viikset, jotka sojottavat joka suuntaan ja valtavan isot mustat silmät, jotka huomaavat kaiken. Kun katselee hetken aikaa marsun puuhia, tulee tyyni olo. Miten pienestä voikaan olla iloinen ja kiitollinen! Viikset värisevät tyytyväisyydestä kun tulee rapsutuksia, ja syliin päästessä koko kerä nukahtaa usein kellottelemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Oikeanlaisten kuivien heinien tai herkkupalan, salaatin, tuoja saa välittömästi marsusta sydänystävän.

Kun stressaa ja jatkuva suorituskeskeisyys ahdistaa, tekee hyvää istua hetkeksi marsun seuraan ja seurata tuota välitöntä, yksinkertaista, tyytyväistä elämää. Kunpa osaisi itsekin nauttia yhtä pienistä asioista yhtä vilpittömästi.

Thoughts about Rwanda

Enough of me! Enough of my country, my dear white well-doing brothers and sisters, enough of me and my dreams and hopes and fears, enough of all!

I had a bad day today, so I thought. Then I went to see the movie Hotel Rwanda. I have seen quite a few movies about the World War II, ones like Schindler´s List and The Pianist which show the victims as well as some like Conspiracy and Der Untergang/The Downfall which show the other side. This was something different but familiar as well. It is called the "African Schindler´s List" and so it was. It changed my perspective and turned the bad egoist day to something else.

How can man be so violent to another fellow being? How can one kill what was a brother, a neighbour, a friend? Never mind if you knew that person or not, just how can one get into that state of mind and no more care at all? And how can one, even if far away and a stranger, leave other fellow men and women to die when one could have the power to stop it all?

I have felt so many times ashamed being a Finn. I am proud of my home country and its achievements, I own huge respect for our grandparents who fought to keep the land free. But to be a European, a white person of good family, have a life never knowing fear, want, fight for the right to live... I have had my fights, we all have. And we have the right to feel anger and pain because of those even though they are of quite different scale and quality compared to those of some others. I do not want anyone say I have never felt sorrow or troubles because I live in a country that does fairly well. But I feel ashamed to forget it and keep on complaining about things that have no meaning in the bigger scale, not even to my own life.

During the massacre of Rwanda in 1994 they did not show many things on TV about it. Actually the Western world went on living quite happy for a time not knowing what was really going on. I was eleven at the time and even if they had showed something, it was forbidden from me to watch the TV news. But all the same while watching the movie today I felt the shame and anger arising - yes we did not know but we could have known if we cared any more than we did. We could have done great many things. Well not me, but some, it´s easy to say. But I take the blame as well.

I take the blame as well, maybe that is my problem. I think too much and I tend to take all the troubles of the world onto my personal care. But what I think is that one cannot care too much and hardly I do that either. How can I be miserable of some, even though they feel now big, problems of my life, when all that really matters is that not everyone can do the same? Some one actually worries his or her day how to simply survive. Some people actually rely completely on the benevolence of others. I am one of those who were expected and wished and desperately waited to come and help while people were losing their hopes of future in the hotel Rwanda. And I just did not care.

I tend to make the world better place by saying and thinking. And so what. It is better than say nothing, think nothing and do nothing. Saying and thinking is not much use without doing but it is a start from where useful, thought-through action grows. And maybe after hearing what some others say, also others will do something.

Elä pelotta varassa yhden kortin

Kirjoitin pitkän pohdinnan relativismin vaikutuksista nyky-yhteiskuntaan, mutta lopulta päätin muokata sitä vielä ja antaa aiheen hautua. Niinpä jaan kanssanne vain kauniin kappaleen, joka on ollut ajankohtainen elämässäni jo vuosia. Tuli mitä tuli, ei elämää voi pelätä. Pointtini oli se, että varassa yhden kortin on elettävä, varassa sen, minkä uskoo oikeaksi. Jos ei tunne omaa korttiaan, minkä varassa sitten olla? Pohdinpahan vain taas...
Kommentaattorini näyttävät kadonneen. Tai ehkä olen kirjoittanut liian tiheästi liian paljon taikka liian tylsää tekstiä. Oli miten oli, olen hiljaa niin kauan kunnes joku taas sanoo jotain.

Älä elämää pelkää (san. Kaarlo Sarkia, säv. Kaj Chydenius)

Älä elämää pelkää
älä kauneutta sen kiellä.
Suo sen tupaasi tulla,
tai jos liettä ei sulla:
sitä vastaan käy tiellä, älä käännä sille selkää,
sitä vastaan käy tiellä, älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje,
ei kuolema sinulta oveaan sulje.
Älä elämää pelkää, älä pelkää.

Kuin lintunen lennä,
älä viivy raunioilla,
älä nykyhetkeä häädä,
suo jääneen jäädä.
Suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä,
suo olleen olla, tulevaa mene vastaan.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin,
on kuoleman portti aina avoin.
Kuin lintunen lennä, kuin lintu.

Älä milloinkaan sano:
tämä on iäti minun.
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun, kun mitään et omakses ano,
on maailman rikkaus sinun, kun mitään et ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin,
näet avoinna aina kuoleman portin.
Älä elämää pelkää, älä pelkää.