Geenimutaatiokurkkua ja unen maku

Joinain päivinä väsymys ei lopu ollenkaan, vaan illalla menee nukkumaan samassa tilassa kuin oli aamulla herätessä. Tänään olen istunut opiskelijaedustajana kv-työryhmässä (jäänne hallitusajoiltani), sitten seminaarissa, lounastanut kera kanssafilosofien ("mitä oikeastaan on yksisarvinen ajattelu?") ja käynyt sovittamassa oopperaan tulevaa esiintymispukuani, joka oli... mielenkiintoinen. Avainsanat lienevät kolmimetrinen laahus ja rintapanssari. Sitten kun vihdoin saisi (ja pitäisi) paneutua gradua koskevaan seminaarityöhön, suussa maistuu uni ja päässä kans ja ainoa avainsana on facebook.

Teinpä siis piristykseksi ruisleipiä ja pohdin nyt vaan, mitä noille kurkuille on tehty, kun niissä ei ole keskellä siemeniä lainkaan.

Päässä soi Pikkuoravien joululaulu (saan kai sitten lennokin) ja ystävä soitti juuri oikealla hetkellä mukaan kirpparille. Ei kuule Benjamin välillä on pakko myös elää vaan ja antaa historiankuvien välähdellä omia aikojaan.

Twentysomething

Mikä riemu, kun jaksoin vihdoin kävellä Laajavuoren "lähipostiini" ja hakea tilaamani kirjat, joita en ollut vastaanottamassa viime viikolla, kun posteljooni olisi ne kotiovelle tuonut. Nyt olen viimeinkin onnellinen Walter Benjamin -kokoelman kasvattaja (jopa Arcades Project - tunsin villiä ylpeyttä kun avasin muovit sen ympäriltä) ja into graduani kohtaan kasvaa. Kunpa voisi vain upota sohvalle lukemaan näitä ilman mitään muita velvollisuuksia.

Ikkunani edessä puussa roikkuvat lumihuppuiset pakasteomenat ja sininen hetki hiipii aina vaan aikaisemmin kampuksen ylle. Lavisemman kirjoittamista on tänään säestäneet The Swell Season ja tulevaisuuspohdinnat. Twentysomething on hyvä mutta outo ikä ja aina on vaan yhtä hukassa. Sitä totesin useammankin ystävän kanssa, joita tapasin viime viikonloppuna. Toisaalta eihän tarvitse elää kuin päivä kerrallaan, mutta välillä on pakko miettiä pitemmällekin. Kun alkaa olla loppuunkoulutettu, on tie eteenpäin ensi kerran elämässä ihan auki. Ota siitä sitten kiinni ja lähde ohjaamaan.

Take this sinking boat
and point it home
we've still got time.
Raise your hopefull voice
you have a choice
you've made it now.

Falling slowly
sing your melody
I'll sing along.
(The Swell Season)

Aatteen hiiliä (=kytee kytee, mutta latauksen tarpeessa)

Jopa oli reissu. Nimittäin SYL:n liittarireissu, elämäni toinen ja todennäköisesti viimeinen. Lähimmän reilun 40 tunnin sisällä olen nukkunut noin 6, istunut kokouksissa ja työryhmissä noin 21, ja bussissa noin 8. Näin sentään myös vanhoja kavereita, juttelin kivojen ihmisten kanssa ja ahdistelin idealistina. Vähän ehkä myös vaikutin ja lobbasin, kuuntelin kun muut pätivät ja pohdin kykenenkö radikaaliin ratkaisuuni lopettaa kaikki tämä toiminta seinään uuden vuoden tullen. Paluumatkalla kanssajyyrä kutsui superjyyräksi (tai jotain sinnepäin) ja se lämmitti sydäntä. Intohimoa olisi jatkaa vaan kun ei ole enää oikein foorumia. Tahtoisin yhä vaikuttaa y-liikkeen kv-kentällä (en ikinä oikeasti käytä tätä jargonia - taisin mönjääntyä liittarissa - ja pahoittelen sisäpiirivitsejä, joita ymmärtävät ei ehkä edes lue blogiani) ja kehyssäkin, tahtoisin olla mukana kehittämässä asioita ja ajatuksia, joihin olen päässyt sisään ja jo hiukan vaikuttanutkin, ja tahtoisin oppia lisää, tehdä töitä siellä, minne tunnen paloa. Vaan mitä tehdä palolla ilman mahdollisuuksia polttaa sitä?

Kävi omalle palolle miten sitten kävi, olen ylpeä ja iloinen kun kaveri - ja toinen kanssajyyrä - pääsi eteenpäin jatkamaan omalla palollaan entistä isommilla foorumeilla. En ole sitä vain koska hän on ystäväni ja pääsi sinne, vaan koska hän oikeasti vakuutti minut ja monet muut sillä, että tietää mitä tekee. Kaikilla meistä on opittavaa joka paikalle, eikä mihinkään tehtävään ole täysin valmis ennen kuin on sen jo tehnyt, mutta jos edellytykset ovat kunnossa, tulos on todennäköisesti onnistunut.

Liittari-ilmassa paloi kaikenlaista ja kierrosten hidastamiseen menee taas hetki. Niin, iloinen olen myös erävoitosta oman järjen käytölle ja reilummalle pelille, vaikkakin suhtaudun varovaisesti politiikan käytäntöjen uusiutumiskykyihin. Positiiviselle vallankumoukselle on aina tilaa.

Nyt voisi olla aika nukkua vaikka parin vuorokauden edestä.

Lepopäivä

Tarvitsisin pesän, takkatulen ja villasukkia. Liika väsymys vie vain huonoille teille, jos aatteenpalolla latautunut keskustelu ystävän kanssa johtaa lähes riitaan. Viikonlopuksi aion hautautua kotisohville lukemaan teemuki kädessä. Tehkää te samoin - tai mikä ikinä sitten itsekullekin tekeekään hyvää. Ihminen tarvitsee toisinaan lepoa ja huolenpitoa, muuten ei tule mistään mitään.

Odotettavissa: hiljaa leijaa maahan hiutaleet

Pitkälle iltaan venyvissä päivissä on toisinaan se etu, etteivät ne aina ala aikaisin aamulla. Silloin voi sytytellä ikkunalaudalle tuikkuja, kuunnella joululevyjä etuajassa ja sommitella absurdin taiteellisia jääkaappirunoja teenjuonnin ohessa.

Odotan lunta. Sen sijaan sataa vettä ties monettako päivää. Kaiken huipuksi sen jälkeen kun avasin taannoisessa pääkaupunkiseutulaisessa syysmyrskyssä vaurioituneen sympaattisen sateenvarjoni eilen, se ei ole mennyt kiinni ollenkaan. Oppii ihan eri tavalla arvostamaan kasautumismekanismia, kun luovii kokonaisen varjon kanssa luennoille, lounastamaan ja kirjaston tietokoneluokkaan. Vaan en suostu heittämään ruskeaa pienistä koirista tarinoita kertovaa varjoani pois ennen kuin olen totaalisen vakuuttunut, ettei siitä enää tule mitään. Ostin sen ennen vaihtoonlähtöä ja se on ollut uskollinen seuralainen niin Pohjois-Amerikan, Keski-Euroopan että kotimaankin sateissa. Niinpä siitä tulikin nyt residenssimme virallinen Rubiikin kuutio, jota vuorotellen yritetään saada takaisin kokoon.

Odotan myös joulua jo. Ennen sitä pitäisi tosin valmistaa kolmattakymmentä opintopistettä loppuun, mikä on aika iso kasa esseitä. Viime yönä näin ehkä noin kymmentä unta ja niistä yhdessä oli jo joululoma, enkä ollut ehtinyt tehdä mitään kursseistani valmiiksi. Siinä mielessä marraskuuhun herääminen oli ihan positiivista.

Karkasin eilen tylsääkin tylsemmältä luennolta jo 1/3 jälkeen ja nyt mietin, mitä siihenkin esseeseen voi kirjoittaa, kun toistaiseksi sisältö etukäteen odotetusta kiinnostavasta kurssista on jäänyt aika nollaan. Tavallaan kävi kyllä sääliksi luennoitsijaa, joka ilmeisestikin yrittää parhaansa, mutta tuloksena on silti karkailevia akateemista vapauttaan hyödyntäviä opiskelijoita.

Onneksi tällä välin voi kuitenkin kirjoittaa vaikka ranskan esitelmää Eiffel-tornista, tutkielmaa kulttuurienvälisestä psykologiasta ja gradun sisältöjä juutalais-marxistisesta poliittisesta historiasta. Jos ei tällä koulutuksella synny yleissivistystä niin sitten ei enää millään.

We have dreams

And sometimes they even may come true, be it decades later but still. Something good about this world today: Obama won the election, and the November sunshine from clear blue sky.

Now, back to Walter Benjamin and his Arcades Project.

Got to stay tuned...

...or else. Related to the world and the view and the world view of today's people in this society. Dare to slow down and you'll drop or at least stop being in in anything. And what work to get back to it, better hang in there, with toes and nails and teeth and all.

***

After lunch today I spent three hours listening to a lecture about the administrative history of Russia, all the way from Medieval times to the Soviet Union. It was very rich in figures and crowded with detailed descriptions of numerous emperors and their reforms to the system, with all of those different departments and collegia and cabinets and what not. More interesting than the figures I found the little background stories behind: the one who killed his own son not to make him the new tsar, or the one who killed his father but was later killed himself by his son and then on the top of them all the German princess who killed the husband, who in the first place made her have anything to do with this country anyway. To summarize, there was awful lots of killing in that family line. But then again that was centuries ago, the dark middle ages and so on, no?

As the lecturer went on about his detailed historical material I started thinking about the politics and administrative systems of nowaday states. Aren't we now much more civilized? For sure we don't have anymore sons killing their fathers and brothers their brothers just to gain the power? Neither there surely are no sovereign absolute emperors and kings and presidents who have the ultimate saying on their people's issues? Give me a break.

By the end of the lecture I was once more convinced the world and the people in it have changed as much as the blue sky over all these centuries. We believe we are wiser but no, we are just more crowded, busier, more technical, more willing to believe in our own superpowers and capabilities that are as transparent as our fine powerpoint slides in the air. We are still human, flesh and blood and strong feelings, loving and hating and working and the overall IQ has probably not altered much from the Medievals, if not downwards what with all these readymade lives we've got ourselves.

Once again I ended up with believing in not money, not power, not politics and not economy but pure humanity for one and for all. Everything else seems to make us fatal enemies to each others.

Something new

I have been wondering why people keep several blogs at the same time and thought one is enough for me, if not even too much. However, now I wanted to try something else, for as long as I feel like it. Like said before, I tend and like to keep my dancing life separate from my other life, in the means of talking about it. I was trained well enough at primary school not to talk about my hobby then and even though later on I got some real friends outside dance classes I was and still am taken by surprise whenever they show genuine interest to my dancing stuff. Anyway, I felt like creating a separate area for dancing thoughts, where I don't have to think whether or not it is of any interest to any of my readers to hear again about a muscle in pain or a bad day in front of the mirror. Also I so well know there are lots of people who live the same life, though, and maybe they will find me there but not here. And because I write so much about my different thoughts in this forum, I just cannot help it anymore not to write about dance from time to time as well, especially now that it seems it's making its way back to the core centre of my life from different directions at once.

Alors, hereby I present My Jigging Life. Take a look if you're interested, and if not, the Thoughts stay the same here anyways.