Wednesday, December 3, 2008

Kolmas luukku.

Nyt olen sitten seminaarissa opponoitu ja valmis jatkamaan Benjaminin kanssa eteenpäin. Into olisi kova, ja kahden opponenttini kanssa keskustelu herätti paljon uusia ajatuksia joita haluaisin jatkaa heti pohtimaan. Sen sijaan seuraavan vuoronumeron varasi jo kauan sitten kansantaloustieteen tentti "käyrä piirretään yleensä origon suhteen konkaaviksi" ja sitten jo jonottaakin pari kivaa esseetä kulttuurienvälisistä asioista, lähinnä idässä. Pikkujoulujakin olisi ihan kiitettävä määrä ja sosiaalinen elämähän on hurjan tärkeää näinä verkostoitumisen kulta-aikoina. (Hah, te - toivottavasti - ymmärsitte sarkasmin. Oikeasti ystäviä näkee aivan liian vähän näinä opintopistekertymien kulta-aikoina ja sitäpaitsi siitä kun olen viime kerran tanssinut Ilokiven lattiat tasaisiksi on ihan liian kauan...)

Vaan mikä olisikaan parempaa kuin liian laiha mustikkasoppa sinisestä Taika-mukista? No tietenkin se, että joku hyvä ihminen nyt äkkiä suunnittelisi loppuun sen absurdin koreografian, joka jossain mielikuvituksellisessa hetkessä piti inspiroida oppilailleni. Kysyn vaan että miksei luova hulluus kanna koskaan tanssin loppuun asti, sitä kun joutuu yleensä heti ekan minuutin jälkeen ihan kunnolla töihin. Älytöntä.

2 comments:

Anonymous said...

teilläpä on kummallista kansantaloustiedettä. meillä vain pohdittiin mm. sitä onko talous nollasummapeliä. mutta mulla on jo se tentti ohitse. seuraavaksi odottaisi sosiaalipolitiikka ja sosiologia sekä pakan päällimmäisenä enkku. mä tulen kahdenviikon päästä koskelle viikoksi joten pian nähdään sys:)

Anonymous said...

Ehkä kansa ja sen talous on vaan ihan erilaisia siellä päin maata... minähän istuin luennoista vain 1/3 joten hyvinkin on voinut mennä ohi jos vaikka nollasummapelejäkin olis siellä pelailtu.

Pakko huomauttaa, oma blogini kun on, että kahdenviikon kirjoittaminen yhteen on jo yhdyssanaliioittelua. Mutta kivaa kun tulet, niin minäkin tulen sitten!