Wednesday, December 17, 2008

"Amici! Andiamo!"

Päivä alkoi ja loppui oopperalla: aamulla ensimmäisenä pukusovitus ja illalla viimeisenä ensimmäiset treenit teatterin lavalla. Näyttämöstä ja lavasteista tuli lisäfiiliksiä motivaatiopulaan ja koko iltapäivän päällä ollut väsynyt ärtymyskin loppui, kun työt meni kunnialla ja vihdoin ja viimein pääsi kotiin tänäänkin. Päivän saldohan oli lähinnä tanssimista aamuin illoin ja ystäviä, jouluostoksia ja neulomista, mutta kun yksi kirjoitustyö on vielä huomenna edessä, ja kaiken kaikkiaan tekemisiä sinne sun tänne on tiedossa ihan tappiin asti, ei tässä mitenkään rennosti voi vielä ottaa. Minullehan valkeni koko joulun tulo vasta tänään, ja nyt kun se on tiedostettu, ei oikein millään jaksaisi suunnata enää ajatuksiaan mihinkään järkevään. Sen sijaan voin hyvinkin käyttää tunnin verran siihen, että asettelen (ehkä yhtä ainoaa) joulukoristettani ympäri kämppää. TÄTÄ kutsutaan selviytymisvaistoksi. Ei vaan viitsi stressata kun voi sen sijaan syödä suklaata ja jatkaa sitten elämää.

Ontologisten kellojen kumahtelua ja Ungleichzeitigkeit, siinä filosofin keskiviikko. On se mahtavaa, kun on niin hienoja ihmisiä tässä maailmassa ja luntakin vielä maassa. Viikko vielä ja on joulu - ja toinen viikko ja on jo ihan kohta taas Pariisi. Hip ja hei. Nyt lähden hämmentämään puuroa.

2 comments:

Anonymous said...

Toisillehan valkenee jo hyvissä ajoin joulun tulo ja saattavat jo kuukautta ennen siitä havainnostaaan kirjoittaa muille ihmisille...

Musta on kuitenkin mahtavaa, että en ole ainut ihminen, joka tajuaa joulun tulon melko myöhään. Eilenhän ostin viimeisen joululahjan ja kummipojalle lahjaksi tehdyistä villasukista on toinen vielä päättelemättä. Rauhallista joulua kuitenkin sinne Jyväskylään. :)

terkuin entinen Jyväskylän kirjeenvaihtaja

Anonymous said...

Hei kiitos ja aivan samoin myös teille sinne eteläisempiin osiin maata! Kuulinkin huhuja että saatan saada anonyymejä kommentteja lähitulevaisuudessa. Sallittakoon :)

Ostinpa juuri tänään lähes kaikki lahjat ja vieläpä alle kahdessa tunnissa. Nyt voi sitten nauttia vihdoin esimerkiksi glögin höyryistä. On tämä loma vaan hieno keksintö!