Monday, April 20, 2009

Odotusta

Kaksi vuotta sitten kylvetty paprika otti ja kukki vihdoin. Hah niille, jotka epäilivät kaikenlaista.

Sitkeä flunssa on vienyt tanssijan kunnon nollaan, mutta viikonloppuna alkanut kevään esitysputki starttasi kaikesta huolimatta mainiosti täysille yleisöille ja tunnelma niin sanotusti katossa. Toisella heitolla pysyi jopa vaatteet koossa. Siitä onkin hyvä jatkaa, sillä edessä ennen kesää noin kuukausi tanssijan parasta aikaa, parhaimmillaan kuusi keikkaa viikon sisällä. Sitä ennen käyn kuitenkin vielä hyppäyttämässä savolaisia irkun tahtiin ja yritän saada viimeisetkin kevätnäytökset valmiiksi. Edes päässäni. Yksi aamu herätessä suunnittelin tosi hyvän pätkän ja kaipailin hurjasti muistitikkua, jonka voisi työntää korvaan. Saisi suoran 3D-esityksen tallennettua, voisi sen sitten kaivella esiin kun menee opettamaan.

Saman kuukauden sisällä kun valmistaisi vielä opiskelutkin niin sitten onkin jo valmis matkalle. Ei nyt maailman ympäri, mutta ehkä noin neljä eurooppalaista kaupunkia odottaa. Kaipailen jo hurjasti maailmalle ja niitä jotka siellä on. Jälleennäkemisen ilon kupliessa mielessä sukellan taas kirjoihini kuin R.G. konsanaan.

No comments: