Tuesday, September 30, 2008

Sekalaisia ajatuksia iltateellä

Luennoitsijalta meni ääni ja luennolla katsottiin elokuva Conspiracy. Minulle tämä oli jo kolmas kerta Endlösungin äärellä Wannseen kokouksen pöydän ympärillä, mutta ei tuosta kylmäksi voi jäädä. Kun aamun aloittaa seuraamalla Euroopan historian suuren tragedian teknistä suunnittelua ei päivästä voi tulla kuin aatteenpaloa tihkuva. Suosittelen, mutta ehken aamuksi. En välttämättä tosin illaksikaan, joten päättäkää itse. Katsoa kannattaa kuitenkin.

***

Kyllä ihmisen elämä on ihmeellistä tasapainoilua isojen ja pienten kysymysten äärellä. Yhtäaikaa voi kantaa maailman tuhoa ja ahdistusta harteillaan ja kaivata kiihkeästi käärimään hihojaan katastrofeja helpottaakseen, ja kuitenkin samalla pohtia päänsä puhki pieniä oman elämän yksityiskohtia ja yksittäisiä ihmisiä siinä, eikä mikään perspektiivi tunnu riittävän.

***

Löysin viikko sitten kuuntelutenttilevyjä, joita kulutin ahkerasti toisen opiskeluvuoteni musiikkitieteen opintojen parissa. Suosikkini oli jo silloin Robert Schumannin 4. sinfonia, jonka hypnotisoivan teeman hän oli kehittänyt vaimonsa Claran lempinimen Chiarina (CHAA) ympärille. Viime päivinä opiskelua ja tiskausta ynnä muuta kotipuuhaa on säestänyt normaalin kaiken muun musiikin sijaan romantiikan orkesteriteokset. Kun kämppis on vielä valinnut soitettavia pianosonaattejaan kuunteluttamalla niitä minullakin, ja kumpikin etsii jatkuvasti uusia opetusmusiikkeja tanssitunneille, ei liialti musiikin puutteesta voi tätä residenssiä syyttää.

No comments: