Wednesday, June 11, 2008

Whatever tomorrow brings, I'll be there

Sitä käy ylikierroksilla, kun jotain normaalista poikkeavaa tapahtuu. Olimme illalla ystäväporukalla kalifornialaisbändi Incubuksen konsertissa. Huippuhan se oli, varsinkin alkuosa, pitempäänkin olisivat saaneet soittaa, ja vaikka ehkä outoa, sain inspistä jälleen tanssiin. On vain niin mahtavaa nähdä lavalla ihmisiä, jotka uskovat siihen mitä tekevät ja nauttivat siitä. Silloin melkein mikä tahansa menee läpi, arvostan vain niin paljon hienoa esitystä, kokonaisuutta, intohimoa omaan työhön.

Helsingin -viikkoni on tehnyt hyvää ja siksipä päätin jäädä vielä nyt konsertin jälkeenkin muutamaksi päiväksi, vaikka jostain absurdista syystä Jyväskylän yliopiston kirjastoa tulikin ikävä tässä päivänä eräänä. Uskokaa tai älkää, haluaisin jo päästä graduni kimppuun. Olen jotenkin ehdollistettu opiskelulle.

Ja haluaisin jo päästä tekemään lyhytelokuvia. Ideoimme filosofiystävän kanssa taannoin eräänä pitkänä kahvilatuokiona mahtavan yhteiskuntakriittisen elokuvan, joka pohjautuu Gettierin probleemia havainnollistavaan lammasesimerkkiin. Enempää en voi tässä vaiheessa vielä paljastaa, mutta tulkaa sitten katsomaan, kun kuljemme elokuvafestarilta toiselle palkintoja vastaanottamassa.

No comments: