Ei ärsytä

Luin aikakauslehdestä, lienee jo vuosi tai parikin sitten, suurinpiirtein ikäiseni nuoren naisnäyttelijän haastattelua. Yhtenä kysymyksenä oli "Mikä tänään on ehtinyt ärsyttää?" Näyttelijä vastasi, että ei enää nykyään mikään ärsytä. Jokin saattaa harmittaa tai suututtaa, mutta ärsytykset ovat jääneet teini-ikään. Vastaus kolahti ja olen sen jälkeen tarkistanut sanojani useammin kuin kerran.

Ärsyttäminen on kevyt sana, teineille tuttu, mutta myös laajalti viljelty muissakin piireissä. Se kuvaa ympärillämme leijuvaa pinnallista populaarikulttuuria täydellisesti. On helppoa sanoa, että ärsyttää. Ärsyttävät jutut ovat epämieluisia, vievät pois mukavuuden ja kaiken huipuksi tulevat oman hallintakyvyn ulkopuolelta. Ärsyttäviin asioihin ei huvita tarttua. Ei viitsi, ei jaksa, ei vaan kerta kaikkiaan nappaa. Mutta ärsyttää silti.

Ärsyttäminen kiteyttää EVVK-asenteen huippuunsa. Ärsyttäminen on periaatteellisen, harkitsevan toiminnan, asioihin tarttumisen ja ympäröivän maailman ymmärtämisen, tai edes siihen pyrkivän ajattelutavan vastakohta. Jos teiniä joskus ärsyttää niin sitten ärsyttää; siitäkin kasvaa, etenkin järkevien aikuisten seurassa, ohi. Mutta jos suomalaisia aikuisia ihmisiäkin ärsyttää, minä heitän pyyhkeen kehään. Jossain tulee vaan raja vastaan, ja se on ihmisissä, joilla on jo kaikkea mitä voi vain kuvitella, ja joita silti ärsyttää.


Tänään on aatteenpalo valloillaan ja muutenkin sellainen olo, että tarttis taas tehdä jotain.