Kesäkelit loppuivat lopulta kuin seinään. Tuntuu vieraalta, mutta mukavalta vetää jälleen heti herättyään villasukat jalkaan. Uutukainen parvekkeemme joutuu sulkemaan ovensa, kun olohuoneen jatke käy liian kylmäksi, ainakin ollakseen jatkuvasti auki. Ulos tarvitsee pukea taas enemmän kuin sisälle. Outoa, mutta viehättävää.
Oikeasti kesän lopulla jo kaipaa sitä, kun saa laittaa kunnolla päälle, ja tuntea vilpoisen ilman lämpimien vaatteiden ulkopuolella. Sitä tietää taas elävänsä. Tuuleen ja tuiskuun meidät on sittenkin luotu, pohjoisen kansa...
Vielä kotona asuessani nautin syksyistä toisensa perään. Siinä oli uutuudenviehätystä palata taas kouluun ja arkeen pitkän kesän jälkeen. Muistan yhä, mille syksyinen Hiskinmäki tuoksui, kun koululaiset ja lukiolaiset ottivat jälleen omakseen sen avaran pihan ja pitkät punatiiliset käytävät. Vuoden alku tuntui uudelta seikkailulta. Ensimmäisenä vuotena poissa lukiosta lempimuistojani kouluajalta olivat syysaamuiset koulumatkat, kun pyörälin mäkisen pikkukaupungin teitä. Kotikadultani ylös ja sitten kirkonmäkeä alas, eteeni avautui uninen keskusta, joka ensimmäisinä viileinä aamuina oli järveltä nousseen sumun peitossa. Läpi keskustan ja viimeisenä yli sillan, jolta saattoi nähdä kuvankauniin aamuisen Häränvirran ja vehreän rantatien sen varrella. Tehtaiden kupeessa vanha hiskin mökki ja sen eteen noussut koulu, joka oli tietenkin vähän parempi kuin se toinen ihan keskustassa...
Kevääseeni liittyy kaukokaipuu, eikä syksy ole sen kummempi. Jo aiemmin mainittuna Pohjanmaan-vuotenani opetin syksyllä hetken aikaa tanssia eräässä liikuntaseurassa, ja opetuspaikalle pyörämatkaa kertyi kilometri jos toinenkin. Maantien varrella linnut pitivät kokoontumisajoja puhelinlankojen päällä. Teki mieli liittyä niiden seuraan, keskustelemaan minne suunnata tänä vuonna.
Kun puhelinlangoilla vasten taivasta
mustina täplinä istui parvi muuttolintuja
pois lähdössä syksyn tullen,
niin kuin minä,
vielä täällä vaikka mieli lentää
jo jossain kaukana...
(Sir Elwoodin hiljaiset värit: Vanha valokuva)
Se on minun syyslauluni viime vuosilta. Joka syksy toivon, että voisin olla lähdössä jonnekin. Tasan kaksi vuotta sitten, 27.8.2005, lähdinkin, toiselle puolelle maailmaa. Se oli toistaiseksi paras syksyni.
Nyt taas täällä, mutta mieli lentää yhä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment