Kiihtymys poliisiepisodista on jo hellittänyt, etenkin sen jälkeen kun sain purettua asiaa filosofiystäväni kanssa. Mitä olisikaan elämä ilman filosofiystäviä? Heiltä voi odottaa vastakaikua myös aiheissa, joita ihan kaikki muut eivät näe puimisen arvoisiksi. Lounasdialogimme sai alkunsa edellämainitusta aiheesta sekä Urbaani paratiisi -näyttelystä, jonka kävimme katsastamassa kirjastolla juuri ennen ruokailua. Näitä seurasi pitkä keskustelu, joka polveili aina talonvaltauksesta Platonin luolavertaukseen. Kuten aina, tämänkin filosofilounaan jälkeen uskoimme opiskelevamme maailman tärkeintä alaa ja olevamme muutenkin aika valiojoukkoa. Kukapa sitä kissan hännän, jos ei kissa itse...
Tänään viimeksi vastasin kysymykseen pääaineestani. Ystävä lounaspöydän ääressä (kyllä, elämäni tapahtumarikkainta antia on tällä hetkellä lounaat yliopistolla) kysyi hieman anteeksipyydellen, ettei tiedä mitä me oikein opiskellaan siellä filosofiassa. Että pohditaanko me olemassaoloamme siellä vuodesta toiseen. Onko tämä pöytä todella tässä, ja voinko olla varma, että sinäkin olet siinä. Voin paljastaa: on tästäkin ehkä jonkinlaisia keskusteluja käyty, mutta ei, vastauksia ei ole vielä löytynyt. Enimmäkseen teemme kuitenkin jotain ihan muuta.
Filosofiystävieni kanssa olemme vertailleet reaktioita, joita opiskelualamme on kirvoittanut keskustelukumppaneilta. Eniten meiltä on kysytty, että mitä me siellä oikein tehdään ja mitä meistä oikein sitten tulee. Hassuna päivänä tekee mieli vastata että filosofeja. Suunnittelen pystyttäväni kävelykadulle kojun, jossa lukee "aito filosofi, vastaus kaikkeen vain 10 euroa". Tai ehkä pitäisi pyytää enemmän. Vähemmän hassuna päivänä minuakin ahdistaa. Silloin on kiva muistella niitä hetkiä, kun vastapäätä istuvan silmät laajenevat syvästä kunnioituksesta ja hämmästyksestä: ai filosofiaa, no sä oot sitten varmaan ihan tosi fiksu. Samassa kastissa Aristoteleen ja Kantin kanssa, kyllä vain.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment