Showing posts with label thoughts. Show all posts
Showing posts with label thoughts. Show all posts

Monday, August 27, 2007

Ensimmäinen kylmä aamu

Kesäkelit loppuivat lopulta kuin seinään. Tuntuu vieraalta, mutta mukavalta vetää jälleen heti herättyään villasukat jalkaan. Uutukainen parvekkeemme joutuu sulkemaan ovensa, kun olohuoneen jatke käy liian kylmäksi, ainakin ollakseen jatkuvasti auki. Ulos tarvitsee pukea taas enemmän kuin sisälle. Outoa, mutta viehättävää.

Oikeasti kesän lopulla jo kaipaa sitä, kun saa laittaa kunnolla päälle, ja tuntea vilpoisen ilman lämpimien vaatteiden ulkopuolella. Sitä tietää taas elävänsä. Tuuleen ja tuiskuun meidät on sittenkin luotu, pohjoisen kansa...

Vielä kotona asuessani nautin syksyistä toisensa perään. Siinä oli uutuudenviehätystä palata taas kouluun ja arkeen pitkän kesän jälkeen. Muistan yhä, mille syksyinen Hiskinmäki tuoksui, kun koululaiset ja lukiolaiset ottivat jälleen omakseen sen avaran pihan ja pitkät punatiiliset käytävät. Vuoden alku tuntui uudelta seikkailulta. Ensimmäisenä vuotena poissa lukiosta lempimuistojani kouluajalta olivat syysaamuiset koulumatkat, kun pyörälin mäkisen pikkukaupungin teitä. Kotikadultani ylös ja sitten kirkonmäkeä alas, eteeni avautui uninen keskusta, joka ensimmäisinä viileinä aamuina oli järveltä nousseen sumun peitossa. Läpi keskustan ja viimeisenä yli sillan, jolta saattoi nähdä kuvankauniin aamuisen Häränvirran ja vehreän rantatien sen varrella. Tehtaiden kupeessa vanha hiskin mökki ja sen eteen noussut koulu, joka oli tietenkin vähän parempi kuin se toinen ihan keskustassa...

Kevääseeni liittyy kaukokaipuu, eikä syksy ole sen kummempi. Jo aiemmin mainittuna Pohjanmaan-vuotenani opetin syksyllä hetken aikaa tanssia eräässä liikuntaseurassa, ja opetuspaikalle pyörämatkaa kertyi kilometri jos toinenkin. Maantien varrella linnut pitivät kokoontumisajoja puhelinlankojen päällä. Teki mieli liittyä niiden seuraan, keskustelemaan minne suunnata tänä vuonna.


Kun puhelinlangoilla vasten taivasta
mustina täplinä istui parvi muuttolintuja
pois lähdössä syksyn tullen,
niin kuin minä,
vielä täällä vaikka mieli lentää
jo jossain kaukana...

(Sir Elwoodin hiljaiset värit: Vanha valokuva)


Se on minun syyslauluni viime vuosilta. Joka syksy toivon, että voisin olla lähdössä jonnekin. Tasan kaksi vuotta sitten, 27.8.2005, lähdinkin, toiselle puolelle maailmaa. Se oli toistaiseksi paras syksyni.

Nyt taas täällä, mutta mieli lentää yhä.

Thursday, August 23, 2007

Finding new ways

It´s easy to get lost. It´s easy to let go of the hand that wants to hold us; too easy to want to try on our own. It´s easy to say I can do it. It´s not a problem, I´ll handle this. And what if I don´t? What if there comes something unexpected? What if life does not always go like it was suppoused to? What then? It´s so easy to get lost. Even when you try not to.

Who knows the truth? Who says, I am confident, it´s like this? Some do I suppouse. Not me.

Why is it so easy to have questions again and again? So many questions and yet no answers, never any answers. Who can keep on walking the road without any answers and only the infinite flood of questions ahead, behind, over, under. Swim on then, swim on and do it up the stream. But girl, don´t get lost.

I seek the truth. I seek the light, the way, the right and the wrong. And I seek for people to share the search with me. But how can it be so difficult? How can I get lost when I know what I seek?

Well, who said it was to be easy. Getting lost fits into it all.

Tuesday, August 21, 2007

Keep on swimming up the stream...

On toisinaan hetkiä, kun tekisi mieli antaa periksi maailmalle.
Onneksi on niitä, jotka muistuttavat, ettei se kannata.


I´d like to close my eyes, go numb
but there´s a cold wind coming from
the top of the highest high-rise today.
It´s not a breeze 'cause it blows hard
and it wants me to discard the humanity I know,
watch the warmth blow away.

Don´t let the world bring you down,
not everyone here is that fucked up and cold.
Remember why you came and while you´re alive
experience the warmth before you grow old.

(Incubus: The Warmth)