Tahtoisin olla suomenruotsalainen. Kieli ei vielä suju, mutta ei kai keskisen Suomen kasvatilta sitä voi odottaakaan. Nimi sen sijaan olisi jo valmiina.
Tammisaareen tai Maarianhaminan kupeeseen, taikka sitten ihan itse Malmööseen, Tukholmaan tai Oskarshamniin, perustaisin kodin pieneen söpöön puutaloon meren rannalle, elämäntapaharrastaisin Strömsön malliin pelkkää käsillä tekemistä ja viettäisin iloisia rapujuhlia jokaisena vuodenaikana. Ystäväni saisivat kulkea luonani kuin kotonaan ja iltaisin istuttaisiin kallioilla aaltoja kuunnellen ja saaristolaislauluja hyräillen.
En ole ainoa, jota naapurikansan leppoisa maine houkuttaa. Paitsi ystäväpiiristäni, myös viime aikoina ilmestyneistä kirjoista löytyy haaveita meren taakse muutosta. Vadelmavenepakolainen on vielä lukematta, mutta suosittelen sitä täten itselleni ja ehkä jopa muillekin.
Ruotsi on niin kuin Suomi, mutta vähän kivempi. Sitäpaitsi kaikki tietävät missä se on. Kanadassa harva oli kuullut pohjoisen leijonista mitään, mutta vaihtoyliopistoni luennoilla maailman esimerkillisempänä yhteiskuntana paistatteli aina tre kronor.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Voi mikä katkeruus tästä faktasta, Suomen tuntemattomuudesta, nousee rintaan!
Mutta kyllä minunkin kokemuksen mukaan Ruotsissa osataan sekä tehdä töitä, että ottaa rennosti. Nousee mieleeni Ruotsin kevät harjoittelussa lastenkodissa. Tämä "laitos" oli ulkoisilta puitteiltaan vanha, monikerroksinen, romanttinen puutalo terasseineen ja parvekkeineen; taloa ympäröi ihana, juuri sopivankokoisen aavistuksen verran villiintynyt puutarha. Talo sijaitsi mukavalla omakotialueella, vähän matkan päässä satamasta ja mukiinmenevän bussimatkan päässä Tukholman keskustasta.
Elämä talossa oli toki värikästä, mutta myös täynnä lämpöä ja pieniä arkipäivän elämyksiä, joita maanviljelijäperheen työntäyteiseen arkeen tottuneella vesalla ei ollut: kalareissuja, piknikkejä, leffailtoja "koko perheen voimin" lauantaisin, pieniä retkiä katselemaan läheisiä kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä tai tutustumaan eksoottisiin eläimiin...
Ja ohjaajani sanoi minulle jotakin, mitä en ole vieläkään unohtanut: "Miksi olet niin kova itsellesi?"
Niin, no en minä kovin katkera siitä ole, ettei Suomea tunneta, jos se nyt edes sen suurempi fakta on. Riippuuhan tuo vähän siitäkin missä reissaa milloinkin. Ranskassa kuulemma meidät ainakin esitetään esimerkkeinä monessa (tietäisipä Eurooppaan alati kumartelevat huonosta kansallisesta itsetunnosta kärsivät poliitikotkin tämän).
Sitäpaitsi harvan kotimaa herättää vastaavanlaisia kommentteja kysyttäessä. "From Finland? Wicked!" (Suora lainaus keskustelusta, joka käytiin pääsiäisenä pari vuotta sitten tuiskussa ja tuiverruksessa British Columbian suurimmalla jääkentällä lumipeitteisten vuorten keskellä ja jalkojen alla 30km ikijäätä.)
Post a Comment