Vappuamista

Ja niin alkoi toukokuu.

Vappu on tunnetusti ehkä turhimpia juhlia mitä Suomi ja maa päällään kantaa. Tänään keksin jotain uutta sen vieton mahdollisesta syystä. Jätän suosiolla väliin politiikan, työväen ja muutkin aatteet, kaikkihan tietävät kumpaan suuntaan minä kallistun eikä se edes ole tässä pointtina - vaikka (asiaankuuluvista) vappupuheista pidänkin. Niitäkin kuultiin tänä vappuna onneksi pari.

Eilen taisi olla se päivä kun olin ensi kerran ulkona lyhythihaisissa. Kämppiksen kanssa suunnattiin kasvisravintolaan lounastamaan ja meksikolaisiksi pukeutuneet Amazing Race Jyväskylä -kisailijat huutelivat meille señorinaa Voionmaankadulla.

Tänään istuttiin tuntikaupalla Harjun päällä kuten kaikki muutkin ja syötiin, pelattiin ja nautittiin auringosta. Kevät on saapunut, lähes kesä, ja se jos mikä antaa aihetta juhlaan. Teoriani kuuluukin, että suomalaiset eivät tiedä kuinka päästää ulos nuo pakahduttavat ilon ja hämmennyksen tunteet, jotka valtaavat kun pitkän ja pimeän talven jälkeen koittaa taas valoisa ja lämmin aika, ulkoilma ei olekaan enää jäätävä vihollinen ja luonto tuoksuu ja näkyy huumaten kaikki mahdolliset aistit. Vapulle ja juhlalle on siis selvä markkinarako.

Tämä vappu oli vastoin yleisiä odotuksiani positiivinen. Piknik, ystävät, kesäinen ilma ja tiukan opiskeluputken jälkeen sopivasti tulleet pari lomapäivää olivat hyvä yhdistelmä. Sisustin minikokoista parvekettakin hieman ja siellä jos missä kelpaa nyt lukea maailmanmatkailulehtiä. Loppuilta sujui hilpeissä merkeissä etsien sadan ja neljän muistikortin joukosta aina niitä kahta samanlaista naapuritalon hyvien ystävien parvekkeella.

Alkaa vihdoin tuntua taas siltä että ei vain hengitä, vaan myös elää. Mahtava on auringon voima.