Ja paasikset laulavat tuomissa.

Näin viime yönä unta, että Suomen unelmien poikamies (siis se tv-sarjan tyyppi) opetti minua tekemään emalikoruja. En oikein perustanut itse sarjassa mukana olemisesta, mutta halusin oppia käsityöläiseksi. Mistä ihmeestä näitä assosiaatioita oikein tulee?

Tein kyllä pari viikkoa sitten emalikorun ystäväni ohjauksessa, ja olen viime päivinä pohtinut käsityöläisuraa. (Ei huolta, käytännöllinen järkeni ei siihen ihan oikeasti kuitenkaan riittäisi, veikkaan.) Tänään luin vakuutusyhtiön lehdestä nuoresta kultasepästä ja olihan myös aikanaan se kahvimainos, jossa joku sympaattinen nuori nainen kultasi kirkon kupolia. Itsehän tosiaan kirjoitin tänään kandidaatin maturiteetin (kyllä, vuoden myöhässä) aiheesta auran käsite ja sen katoaminen taideteoksessa ja elokuvassa. Kyllä filosofikin tarvisi välillä jotain konkreettista, mistä ottaa kiinni. Olisi mahtavaa suunnitella koruja ja takoa rautaa.

Tälläkään viikolla luokseni jälleen muuttanut marsu ei opiskellut puolestani, ja niinpä saldo jäi maturiteettia lukuunottamatta aika vähäiseksi. Syyksi olemme jo parin ystävän kanssa arvelleet kevätlopahdusta. Töitä olisi vielä kasa odottamassa ja oikeastaan niiden tekemiseen menisi paljon vähemmän aikaa kuin niistä stressaamiseen, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi. Vuosi on ollut pitkä ja tämä vuosi vasta pitkä olikin.

Tällä viikolla satoi lumipalloja; opin, että Lahden suunnalla on sanonta "paasiksista ei päivääkään", ja katselin muumeja ensi kerran sitten 1900-luvun. Viimeisin oli ehkä virhe, sillä lapsena ei tajunnutkaan, kuinka jäykkiä ja japanilaisia meidän ikiomat piirretyt muumimme ovat. Myös yhdennäköisyyden vuoksi (ruskeat silmät ja vaaleat hiukset) silloinen suosikkini Niiskuneiti oli nyt väistämättä kaikista rasittavin henkilöhahmo ("tahdon oppia keittämään, sillä olen tullut naimaikään, hihi!"). Kunpa voisin unohtaa futuristisen aikamatkan aavikolle ja hattivattien hehkuvat silmät, ja palata muistikuvaan lempeästä elämästä Muumilaaksossa, missä kaikki on kohdallaan eikä yhteiskuntakritiikille ole sijaa.

Naapurissa luvattiin jääkiekonkatseluseuraa. Tai minä kai olen se seura, naapurit ehkä sitä kiekkoa katsovatkin. Oli miten oli, suuntaan sinne.