Aatetta ja paloa

Viime aikoina on tullut pohdittua paljon taloudellista liberalismia. Useimmille lienee selvää, etten ole kyseisellä kannalla ja montaa ei ehkä epäilytä sekään, etteikö aatteenpalo iskisi helposti kun aiheesta tulee puhe.

Eilen keskusteltiin kouluarvosanoista ja etenkin käytösnumeroista. Kaikilla kilteillä tytöillä on tietenkin ollut kymppi, eipä tuota paljon tarvinnut kouluaikana edes miettiä. Opettajaystävämme valisti meitä, että nykyään pelkkä kiltteys ei enää riitä kymppiin. Jos olet rauhallinen ja siisti ja huolellinen, saat kasin. Jos viittaat ja autat muita, saat ehkä ysin. Kymppiin vaaditaan itsensä likoon laittamista, valmiutta esittää mielipiteensä, oli ne täsmälleen oikeita tai ei, esille tulemista. Ja kysehän on tosiaan lapsista.

Nousimme vastarintaan, entä jos oppilas on luonteeltaan ujo ja hiljainen? Tai entä jos dominoivammat, äänekkäämmät, luokan keskuudessa korkeaa mandaattia kantavat vievät muilta tilan sanoa oman mielipiteensä? Selittääkö opettaja perinteiselle kiltille, rauhalliselle ja tunnolliselle tytölle (tai miksei pojalle) että pahoitteluni, saat kasin (kuten aikoinaan pahimmat hulivilitapaukset), koska et markkinoi mielipiteitäsi luokan edessä? Edes ala-asteella ei saa enää olla rauhassa superhypertehoyhteiskunnalta.

Jo päiväkoti-ikäiset (eli periaatteessa kaikki jo alle vuoden ikäiset lapset) syötetään kahdeksasta-neljään -putkeen. Sama jatkuu pitkin matkaa kouluun ja sieltä opiskeluihin kunnes ollaankin jo työssä. Omia suurimpia haaveitani lapsuudessa (polvipituisten hiusten ja identtisen kaksoissisaren lisäksi) oli olla kotona päiväkodin sijaan. Elää välillä ilman tuota tasaisen tappavaa rytmiä, jota tuntuu olevan täydellisen mahdotonta vastustaa nykymaailmassa. Se on mahdotonta, koska ilman rahaa on mahdoton elää. Ilman rahaa ei voi asua, ei syödä, ei juoda, ei peseytyä, ei vaatettaa itseään, ei tehdä yksinkertaisesti mitään. Ilman rahaa! Ja mitä on raha? Paperisilppua.

Kerran utopisoitiin ystävän kanssa, että alamme omavaraisiksi. Perustamme yhteisön, jossa jokainen tuottaa jotakin välttämättömyystarviketta ja sitten niitä vaihdellaan reilusti keskenämme. No, pian toki tarvittaisiin jokin mittapuu, millä perusteella näitä vaihdoksia toteuttaa ja kohta oltaisiin, vaikka sitten oravannahkojen kautta, jälleen rahassa. Miten on mahdollista, että värikkäät paperinpalaset hallitsevat elämäämme, syöksevät ihmisiä ahdinkoon ja nostavat toisia maailmanvaltaan? Ja ahdistaa ettei tästä kapitalismista tunnu pääsevän eroon sitten millään.

"Ihmisarvo myydään tänään halvalla pois" lauletaan jossain, ja se on jo tehty, miljoonasti. Jos et istu markkinoihin, et istu elämään. Nyt se alkaa jo koulussa. Numeroilla ohjaillaan lapsia, jotka ottavat arvosanansa kovin herkästi, vertailevat niitä keskenään ja muistavat ne vielä pitkään jälkeenpäin. Jos jo ala-asteella annetaan ymmärtää, että vain suupaltit ja jatkuvasti omia näkemyksiään asiasta kuin toisestakin esille tuovat ihmiset ovat niitä, jotka ansaitsevat parhaimman osan, ei tämä nykyinen yhteiskunnan linja ainakaan paremmaksi muutu.

Ihmiset ovat erilaisia. Ihmiset ovat inhimillisiä. Nytkö halutaan lapsetkin (vanhempiensa lisäksi) polttaa loppuun stressaamalla, että kun et ole tarpeeksi pätevä ja pirtsakka? Se kun on niin trendikästä, tuo burn-out. Kyllä minäkin tiedän.

Jospa vain heitettäisiin markkina-arvo nurkkaan ja kaivettaisiin ihmisarvo kaapista. Jospa vain annettaisiin jokaisen olla erilainen, omanlainen, inhimillinen ja tehdä parhaansa ihan omista lähtökohdistaan. Jospa vain tukittaisiin joskus suut niiltä, jotka ovat jatkuvasti äänessä, ja kuultaisiin, mitä hyvää ovat löytäneet ne, jotka osaavat olla myös hiljaa.