Ylipitkän työpäivän lopussa on tyytyväinen, että sen on sentään jakanut sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa viihtyy ja tekee mielellään yhteistyötä.
Hirmumyrsky Gustav ei sittenkään tuhonnut New Orleansia. Katsoin pari päivää sitten uutisjuttua, kuinka kaksi miljoonaa ihmistä evakuoitiin kodeistaan. Väkisinkin tulee mieleen, että onneksi oma koti on paikassa, jossa mannerlaatat eivät kohtaa, saati erkane. Ja että miltähän tuntuu niistä, jotka eivät ole yhtä onnekkaita. Koti on koti, vaikka mikä järkkyisi.
Yksi parhaista asioista kotikaupungissani on kevään ja syksyn hämärtyvät illat valoineen, iltasoittoineen, rauhallisine katuineen. Iltalenkkiseuran kaipuu on yhtäkkiä yltynyt hurjaksi. Ei liene parempaa kuin parantaa maailmaa ystävän kanssa alla raikkaan iltataivaan.
Joskus tarvisi pään korjausta. Aion luultavasti syödä tiikerijäätelöä ensiapuun.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment