Ulkona on valkoista valkoista valkoista... Ja jäistä ja liukasta eikä ole mitään vaarallisempaa kuin minä polkupyörällä tällä säällä. Silti poljen ja toivon ettei kukaan loukkaannu. Minäkään.
Aloitin päiväni tänään hyvän ystävän seurassa katsomassa nuorten teatteriesitystä. Suosittelen, jos joskus tulee tilaisuus. Oli todella hyvä mieli jatkaa matkaa kaikenlaisiin töihin, kun oli aloittanut aamunsa ihmisläheisellä kulttuurilla.
Kertasin tänään viimeksi kulunutta vuotta kun kirjoitin seuraajalleni hallituksessa "testamenttia". Keväästä tuntuu olevan ikuisuus, ja se kevät oli pitkä. Syksy taas meni hetkessä ohi. Aika vain kuluu ja yhtäkkiä huomaa että on vuoden vanhempi. Viime vuonna tähän aikaan ihmetteli, mihin sitä oikein on päänsä laittanut. Tänä vuonna tähän aikaan tietää. Aika paljon enempään kuin olisi etukäteen uskonut. Eikä ihan vain pelkkää päätä, jos totta puhutaan.
Kuuntelen huomisen ensimmäisen joulukuun päivän kunniaksi joululevyä, ensi kertaa tänä vuonna. Yleensä se alkaa varovaisesti ja vähitellen jo lokakuun lopussa, mutta tänä vuonna ei ollut oikein fiilistä. Nyt on jo. Huomenna voin avata kahdesta saamastani joulukalenterista ensimmäiset luukut. Vielä pari päivää sitten luulin, ettei minulla ole ainuttakaan.
Mietin tässä äsken, että elämästä vaan ei voi tietää miten se menee, mutta loppujen lopuksi kuitenkin ihan hyvin. Aina ei ole kivaa, mutta kaikesta selviää paremmille vesille lopulta, ja yleensä paljon nopeammin kuin luulisi. Kun on jossain sisällä, se on koko elämä. Kun katsoo taaksepäin, näkee laajempia kokonaisuuksia. Silloin aika on yksi ja sama, ei ketju vaan jatkumo, joka ei ala eikä pääty, vain on. Sellainen aika on lohduttava. (Ja kyllä, olen lukenut Benjaminia.)
Juuri nyt kaikki on ihan ok ja se riittää. Onneksi tässä ei kuitenkaan ihan omassa varassa olla. Ensimmäinen adventti on sunnuntaina. Valoa on näkyvissä...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment