Jopa oli reissu. Nimittäin SYL:n liittarireissu, elämäni toinen ja todennäköisesti viimeinen. Lähimmän reilun 40 tunnin sisällä olen nukkunut noin 6, istunut kokouksissa ja työryhmissä noin 21, ja bussissa noin 8. Näin sentään myös vanhoja kavereita, juttelin kivojen ihmisten kanssa ja ahdistelin idealistina. Vähän ehkä myös vaikutin ja lobbasin, kuuntelin kun muut pätivät ja pohdin kykenenkö radikaaliin ratkaisuuni lopettaa kaikki tämä toiminta seinään uuden vuoden tullen. Paluumatkalla kanssajyyrä kutsui superjyyräksi (tai jotain sinnepäin) ja se lämmitti sydäntä. Intohimoa olisi jatkaa vaan kun ei ole enää oikein foorumia. Tahtoisin yhä vaikuttaa y-liikkeen kv-kentällä (en ikinä oikeasti käytä tätä jargonia - taisin mönjääntyä liittarissa - ja pahoittelen sisäpiirivitsejä, joita ymmärtävät ei ehkä edes lue blogiani) ja kehyssäkin, tahtoisin olla mukana kehittämässä asioita ja ajatuksia, joihin olen päässyt sisään ja jo hiukan vaikuttanutkin, ja tahtoisin oppia lisää, tehdä töitä siellä, minne tunnen paloa. Vaan mitä tehdä palolla ilman mahdollisuuksia polttaa sitä?
Kävi omalle palolle miten sitten kävi, olen ylpeä ja iloinen kun kaveri - ja toinen kanssajyyrä - pääsi eteenpäin jatkamaan omalla palollaan entistä isommilla foorumeilla. En ole sitä vain koska hän on ystäväni ja pääsi sinne, vaan koska hän oikeasti vakuutti minut ja monet muut sillä, että tietää mitä tekee. Kaikilla meistä on opittavaa joka paikalle, eikä mihinkään tehtävään ole täysin valmis ennen kuin on sen jo tehnyt, mutta jos edellytykset ovat kunnossa, tulos on todennäköisesti onnistunut.
Liittari-ilmassa paloi kaikenlaista ja kierrosten hidastamiseen menee taas hetki. Niin, iloinen olen myös erävoitosta oman järjen käytölle ja reilummalle pelille, vaikkakin suhtaudun varovaisesti politiikan käytäntöjen uusiutumiskykyihin. Positiiviselle vallankumoukselle on aina tilaa.
Nyt voisi olla aika nukkua vaikka parin vuorokauden edestä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment