Pohjanmaan -vuotenani eräs parhaista ystävistäni asusteli toisella puolella maata Savonlinnassa. Vietin yhden syksyisen viikonlopun siellä, ja kuuntelimme tapamme mukaan paljon hyvää musiikkia, söimme valtavasti makaronisalaattia ja suunnittelimme mitä luovempia projekteja myöhäiseen iltaan. Miljoonasateen Tulitikku soi ystäväni ullakkokamarissa, levyllä joka pomppasi aina toisen säkeistön jälkeisessä välisoitossa... sama hyppy tuli myös kasetille, jolle kappaleen nauhoitin. Viikonlopun päätteeksi matkustin kymmenen tuntia poikki maan takaisin peltojen keskelle ja kuuntelin kappaletta useamman kerran Walkmanissani.
Nyt viisi vuotta myöhemmin asumme molemmat Keski-Suomen parhaassa kaupungissa, kun ystäväni löysi sattumalta Tulitikun uudestaan Maaritin laulamana. Kertosäe sytyttää yhä keskellä pimeää, viileää myöhäissyksyä.
Käännä selkä tuuleen
ja sytytä sun syliisi mut,
kouriisi koeta minut piilottaa.
Pienen hetkisen, hetken tuulisen
jokainen tahtoo rakastaa.
(Miljoonasade)
1 comment:
Oho, melkeinpä herkistyin ihan vaikka oonkin töissä (mikä ei sinänsä ole mitenkään outoa...) tuli niin nostaginen fiilis! Kylläpä on tuostakin ajasta jo aikaa ja paljon on muuttunut mutta paljon on sitäkin, mikä ei ole muuttunut. Mukavaa päivää!!
Post a Comment