Come away with me

On outoa kuinka vahvasti musiikki voi viedä mielentiloihin, muistoihin, paikkoihin, jopa hajuihin ja makuihin, tunteisiin, ihmisiin, ajatuksiin... On joitain levyjä, joita en voi kuunnella enää, koska ne ovat liittyneet tiettyihin aikoihin elämässäni, vaikkapa lukion pitkiin vuosiin, jotka täyttyivät isoilla ajatuksilla ja etsinnällä tai Pohjanmaan-vuoteni väsyneisiin hetkiin. Niistä vaan tulee väistämättä sen verran masentunut olotila, etten enää edes yritä kuunnella niitä.

Sitten on niitä, joita tekee mieli kuunnella uudestaan ja uudestaan, koska niistä tulee mieleen jotain hyvää. Sellaisia ovat monet rakkailta ihmisiltä lahjaksi saadut levyt, tai levyt, jotka liittyvät hyviin elämänvaiheisiin, tai hetkiin, jolloin oli hyvä olla.

Löysin Norah Jonesin levyn nuoruuteni kotikaupungin kirjastosta loppukesästä pari vuotta sitten juuri ennen vaihtoon lähtöä. Etsin ihan jotain muuta, kun aloin kuunnella tarkemmin musiikkiosastolla soivaa levyä. Lopulta kävelinkin ulos vain tuo levy laukussani.

Norah Jonesin Come away with me soi tuolloin loppukesästä kun pakkasin laukkujani vanhempieni luona, edessä oli elämäni suurin siihen astinen seikkailu ja jännitys hiipi sisällä. Huoneeni lattia lainehti vaatteista, levyistä, valokuvista, kaikesta pienestä ja tärkeästä mutta tarpeeksi kevyestä, mitä saattoi merten tuolle puolen mukanaan kuljettaa. Vietin muutaman päivän kotona keräten vain vaatteita pinoihin portaikon kaiteelle ja kuuntelin Norahia.

Vuoren päällä kampuksellakin, kaukana kotoa, kuuntelin Norahia. Saman levyn ekaa kappaletta laulettiin yliopiston kuorossa, kun siellä muutaman kerran kävin, ja useammin kuin kerran se soi pienessä asuntolahuoneessani iltasella. Aamuisin kun kuljin heräävän kampuksen toiselle laidalle tanssistudioille, kun aurinko nousi lähivuorten rinteille ja ilma oli syksystä kirpeä, kuuntelin Norahia tuulitakin hupun sisällä.

Nykyään silloin kun tuntuu että olen vähän hukassa, tai tarvitsen jotain, mikä rauhoittaa mieltä, laitan yhä Norahin laulamaan soittimessa. Kaiken oman pään sisäisen kaaoksenkin keskellä muistan taas elävästi aamut vaihtoaikani kotoisalla vuorella. Elämä on hyvin erilaista kuin silloin kaksi vuotta sitten, mutta musiikki säilyy.