Joskus kaikki maailman ongelmat hiljenevät hetkeksi suklaan voimasta. Ne eivät ratkea eivätkä poistu, eivät katoa, eivät lakkaa olemasta tärkeitä ja aatteenpaloa vaativia. Sen sijaan ne antavat tauon silloin, kun ei jaksa sykkiä joka sekunti. Ota pala suklaata ja kuppi haudutettua teetä. Lyhyelläkin levolla jaksaa paljon pitemmälle kuin kokonaan ilman.
Tämä on suklaafilosofian ydin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Heippa,
Piristävää huomata, että joku pohtii blogissaan osittain samoja asioita mitä itse tulee mietittyä päivittäin; varsinkin yhteiskuntakriittiset pohdinnat kolahtivat. En tiedä voisinko niitä edes olla pohtimatta. Ongelmiin törmää väistämättä. Ne ovat edessäni arjen sosiaalisessa järjestyksessä ja ”hallitsevissa diskursseissa”, ne ulottavat lonkeronsa politiikkaan, elävään elämään, talouteen ja kulttuuriin. Mistä ongelmista oikein puhun? Avaamalla sanomalehden pääsee jo jyvälle. Oikeastaan pointtina oli sanoa vain se, että kokemukseni mukaan yhteiskunnallisia epäkohtia ei ole helppo paeta.
Miksi vastaan kirjoitukseesi suklaafilosofiasta? Vastaus on yksinkertainen. Suhdettani juuri mainitsemiini asioihin voisi luonnehtia ristiriitaiseksi. Joskus ne ahdistavat, joskus kiinnostavat; joskus ne tekevät molempia yhtä aikaa. Tarvitaan ahdistuksenhallintakeinoja, jotta ahdistaisi vähemmän.
Suklaafilosofia tuntuu varsin käyvältä strategialta irroittautua hetkeksi ”toisaalle”. Se herättää myös pohdintoja laajemminkin ajan ja ”tämän hetken” merkityksestä. Yksi mielekäs ikkuna tämän hetken välittömyyden pohtimiseen löytyy zeniläisestä perinteestä. Kokonaiseksi maailmankatsomukseksi se vaikuttaa vaillinaiselta; se ei käsittääkseni puhu mm. ihmisen historiallisuudesta mitään. Hengellisiin tarpeisiin se tuntuu liian tyhjältä. Ehkä siitä voisi jotain kuitenkin oppia.
Zenin kuvaaminen on vaikeaa ja määritteleminen (lähes) mahdotonta, koska logiikalla ja kielellä ei ole suoraa yhteyttä sen kaltaiseen kokemusmaailmaan. Se on jotain, joka opitaan ja koetaan käytännössä. Yritän kuitenkin jollain tapaa kuvailla sitä. Zen on yksinkertaista tavallisuutta ja välitöntä läsnä oloa tässä hetkessä: ”Kun on aika tehdä ruokaa, kokkaan, kun kämppä on sotkuinen, siivoan”. Mitään ylimaallista tai mystistä se ei ole.
Arkipäiväisten asioiden turhaa problematisointia verhottuna trendikkääseen kaapuun? En sanoisi niinkään. Kun kokkaan, toivon, että se päättyisi. Täytyyhän minun ehtiä syömäänkin. Ruokaillessa ajattelen samalla jo siivoamista. Näin menetetään sekä syömisen- että siivoamisenilo (heh, onkohan sellaista). Myöhemmin mietin, että mitäköhän oikein söin tänään. Jos olen koko ajan aikaani edellä, voin viidenkymmenen vuoden kuluttua kysellä – minkälaista elämää oikein elin?
Miten tämä oikein liittyy ahdistuksen hallintaan? Ajattelen, että ahdistavat tunteet usein liittyvät menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Minulla on pääsy kumpaankin vain ajattelun ansiosta. Mehän olemme aina nykyhetkessä. Tässä hetkessähän on jossain mielessä vain konkreettisesti minä, tietokone, kahvikuppi, kirjoittaminen jne. Jos olisin vain tässä ja nyt, mitä ahdistukselle tapahtuisi?
Ai niin..voiko harjoittaa suklaafilosofiaa, jos ei syö suklaata tai juo teetä, piiamaria? ;)Käsitteenä tuo suklaafilosofia on jotenkin niin omaperäinen ja lämmin. :)
Ajattelin kirjoittaa kokonaisen uuden postin aiheesta, mutta sitä odotellessa lyhyt vastaus.
Mahtavaa kuulla ajatuksiasi. Zenistä en tiedä mitään, mutta sen perusajatus kuulostaa aika lailla siltä, mitä olen jostain luontaisesta syystä harjoittanut (toisinaan ehkä jopa kapinamielessä) koko elämäni ajan. Esimerkiksi kesken siivouksen löytyy vanhoja kuvia/kirjoituksia/kirjeitä yms. ja niitä jää selailemaan keskelle lattiaa. Se hidastaa siivousta, mutta toteuttaa elämää paremmin - silloin ei ole kiire pois siivouksesta vaan elää juuri siinä hetkessä sillä hetkellä. Että uskaltaa olla keskellä mitä ikinä sitten onkaan milloinkin... tämän vuoksi esimerkiksi kannatan suunnittelematonta reilausta loistavana matkailun tapana: vain päivä kerrallaan; en ole koskaan tuntenut levänneeni niin kuin ensimmäisen reilini jälkeen, kun kolme viikkoa ilman päämäärää kiersin ystäväni kanssa. Tämän kun saisi pätemään arkipäiväisiin asioihin, juuri kuten sanoit - se on suklaafilosofiaa, ei välttämättä haudutettu tee ja metsämarjasuklaa. Ne vain ovat minun hetken-lepo-kesken-kaiken -symboleitani. Ne antavat tilaa juuri tähän kokonaisvaltaiseen nykyhetkeen, jossa benjaminilaisittain näen tiivistyvän menneen ja tulevan... Silloin elämä on aidoimmillaan ja ahdistustakin helpompi hallita.
Tätä opetellessa.
Post a Comment