Äkkiä elämässä

Elämä kun on vaan elämää ja ihmiset ihmisiä, ja näin on. Maailmanparannussessio hyvän ystävän luona teetä ja sympatiaa -menetelmällä tuotti jälleen tulosta. Kun ei sitä vaan jaksa turhista stressata ja toivoisi ettei muutkaan tekisi niin. Kuinka paljon helpommaksi elämän voisi itselleen ja siinä samalla muillekin tehdä, kun ottaisi asenteen että elämää kaikki vaan on ja ei siitä yli pääse vaikka kuinka panikoisi turhista asioista. Miettisi ensi kerralla, että onko asia todella niin tärkeä, että siitä kannattaa stressata ja pahoittaa mielensä ja muidenkin. Ei läheskään kaikki asiat ole, vaikka niistä sellaisia tekeekin.

Toisinaan kun on pakko pysähtyä, menee asiatkin tärkeysjärjestykseen. Kun ei jaksa enää mitään ylimääräistä ja kun keskittyy vain siihen, että elää päivän kerrallaan eteen päin, tulee näkyviin mihin kaikkeen sitä viitsiikään laittaa energiaansa. Aika vähästä sitä lopulta haluaa stressata.

Väsyneenä on ehkä rohkeimmillaan. Ei voi miettiä mitä muut sanovat, ei jaksa pohtia minkä kuvan nyt annan itsestäni, ei vaan jaksa ottaa paineita turhasta. Sitä vaan on ja elää elämäänsä ja toivoo että kaikki muutkin tekisivät niin. Jaksaa auttaa omien taakkojensa lisäksi vielä hyvillä mielin muitakin, kun ei sitä omiensakaan kanssa yksin selviäisi.

--------------------------------------
En enää tahdo piiloutua, en alistaa, en alistua, eessäs vapaana kun seistä saan...

Kirjoitin saman pätkän jo joskus aiemminkin tälle foorumille. Siinä vaan tiivistyy kaikki.

Mikä sitten on tärkeää elämässä? Vapaana kaikesta turhasta, silloin ei tarvitse nostaa itseään eikä painaa muita. Seistä vain vapaana ja ottaa vastaan mitä on tullakseen. Ei elämää voi pelätä.

Alankohan jo toistaa itseäni?