Elä pelotta varassa yhden kortin

Kirjoitin pitkän pohdinnan relativismin vaikutuksista nyky-yhteiskuntaan, mutta lopulta päätin muokata sitä vielä ja antaa aiheen hautua. Niinpä jaan kanssanne vain kauniin kappaleen, joka on ollut ajankohtainen elämässäni jo vuosia. Tuli mitä tuli, ei elämää voi pelätä. Pointtini oli se, että varassa yhden kortin on elettävä, varassa sen, minkä uskoo oikeaksi. Jos ei tunne omaa korttiaan, minkä varassa sitten olla? Pohdinpahan vain taas...
Kommentaattorini näyttävät kadonneen. Tai ehkä olen kirjoittanut liian tiheästi liian paljon taikka liian tylsää tekstiä. Oli miten oli, olen hiljaa niin kauan kunnes joku taas sanoo jotain.

Älä elämää pelkää (san. Kaarlo Sarkia, säv. Kaj Chydenius)

Älä elämää pelkää
älä kauneutta sen kiellä.
Suo sen tupaasi tulla,
tai jos liettä ei sulla:
sitä vastaan käy tiellä, älä käännä sille selkää,
sitä vastaan käy tiellä, älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje,
ei kuolema sinulta oveaan sulje.
Älä elämää pelkää, älä pelkää.

Kuin lintunen lennä,
älä viivy raunioilla,
älä nykyhetkeä häädä,
suo jääneen jäädä.
Suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä,
suo olleen olla, tulevaa mene vastaan.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin,
on kuoleman portti aina avoin.
Kuin lintunen lennä, kuin lintu.

Älä milloinkaan sano:
tämä on iäti minun.
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun, kun mitään et omakses ano,
on maailman rikkaus sinun, kun mitään et ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin,
näet avoinna aina kuoleman portin.
Älä elämää pelkää, älä pelkää.