"On siis kevät...

...kuljen Hakaniemen rantaan, tuuli ei tuule mutta sade kyllä jaksaa."

Vuodenajoilla on outo vaikutus minuun. Olisi vaikea kuvitella elämää ilman, sillä niiden rytmitys vaikuttaa paitsi mielialoihini, koko elämäni jäsennykseen. Eikä se liene outoa, koska olen asunut maassa, jossa puolen vuoden sisällä lämpötila saattaa heilahtaa jopa 60 astetta toiseen suuntaan (heinäkuussa +30, uutena vuonna -30...) Tämä on yksi suomalaisuuteni perustekijöitä, uskon, ja luulen, että se on vaikuttanut paljon myös koko kansan luonteeseen. Muutama hassu perhe asuu maassa, jossa ei paljon apua muualta heru, talvi on pitkä ja kylmä, kesä tuulinen ja ailahteleva, sato on kasvatettava hyvin ja nopeasti, talojen oltava tarpeeksi lämpimiä ja kestäviä. Ei sellainen historia (puhumattakaan kaikista poliittisista tekijöistä) voi olla jättämättä jälkeänsä ihmisiin.

Minun kevääni, siihen kuuluu kaksi kappaletta jo vuosien takaa: tuo yllä mainittu Kevät, josta tulee kaipuu kolmannen kotikaupunkini Helsingin aikaisin kuiville kaduille, merituuleen ja kaupunkielämään. Siihen virkistävään tuntemattomuuden tunteeseen, kun saa kävellä pitkin katuja päämäärättömästi ilman, että ketään tuttua tulee vastaan. Siinä on jonkinlaista huojentavaa vapautta ja kaipaan sitä täällä.

Toinen kevääseeni liittyvä kappale on Jimi Hendrixin kirjoittama Little Wing, johon ensin tutustuin Corrsin kautta, ja myöhemmin kuulin myös Stingin versiona. Molemmat ovat hyviä, mutta etenkin Corrsin versiosta tulee "kevätolo". Olin sinä vuonna kuusitoista ja nuoruuden intohimolla ja ylivarustetulla mielikuvituksellani elin aivan muissa maailmoissa, olin vuosi aiemmin löytänyt irlantilaisen tanssin ja se oli nyt lähes koko elämäni. Ahmin kaiken irlantilaiseen tanssiin ja musiikkiin liittyvän. Löysin Corrsin levyn kaupasta, se oli varmaan juuri silloin ilmestynyt ja sen viimeisenä kappaleena soi Little Wing haikeilla viulusooloilla. Oli huhtikuu, kadut juuri kuivaneet ja kävellessäni koulusta kotiin päin mieli liisi jossain muualla jo. Sinä keväänä kaukokaipuuni alkoi voimistua, ja on sen jälkeen vain kasvanut, toisinaan saanut vastustamattomat mittasuhteet. Tunne siitä, että asuin väärässä maassa, että minun pitäisi olla jossain muualla, että jostain voisin löytää sen mitä etsin, kaikki se alkoi velloa sisälläni ja täytti mieleni uskomattomalla ikävällä jonnekin, missä en ole koskaan ollut.

Yhä joka kevät minun on kuunneltava sitä, kun kadut ovat sulaneet ja aurinko alkaa lämmittää, ja mietin, olenko yhtään lähempänä noita haaveitani. Olen saanut tyydytettyä kaukokaipuutani jo useampaan otteeseen ja oppinut, ettei se sillä lähde. Enää en edes yritä pysyä paikallani, vaan lennän, kun tilaisuus tulee. Ja se tulee tasaisin väliajoin kun uskaltaa lähteä. Olen kuitenkin miettinyt onko ikuinen kaipuuni sisäänrakennettua, synnynnäistä, minuun erottamattomasti kuuluvaa? Ehkä en olisi minä, jos kaipuuni lakkaisi, jos se katoaisi, minäkin katoaisin. Siksi tahdon lentää yhä uudestaan, etsiä ja löytää ja lähteä jälleen; eikä kevääni olisi kevät ilman poltetta päästä jo pois taas.

Little Wing (Jimi Hendrix)

Now she´s walking through the clouds
With a circus mind
that´s running wild
Butterflies and zebras and moonbeams
and fairytales
All she ever thinks about
is riding with the wind

When I´m sad she comes to me
With a thousand smiles
she gives to me free
It´s alright it´s alright,
she says,
Take anything you want from me,
anything
Fly on, little wing

Kiitos sinulle, joka kommentoit edellistä kirjoitustani! Kirjoittaja tarvitsee kannustusta. Ehkäpä, vähitellen, tälläkin blogilla on tarkoitus.