Junassa lauantaina pohdin, että miksi meidän pitää aina kuormittaa aivoja jollain intellektuellilla tekemisellä; MP3:n jäätyä kotiin olin ehtinyt jo hetken miettiä, onnistuisiko lukeminen yhtäaikaa neulomisen kanssa. Vaan ei kai edes treenatut aivot ihan loputtomiin jaksa. Testasin teoriaani käytännössä heti tuoreeltaan ja jo vain, ajatuslepo teki poimuille hyvää.
Vietin viime viikon lähes koomassa odotellen vain lauantaiaamua, kun kaikki olisi tehty ja istuisin junamatkalla kahdeksi päiväksi pois. Pariin lomapäivään tuli ladattua paljon odotuksia, mutta ne oli myös helppo täyttää, koska pääkaupunkilainen räntäsade, vähälle jääneet yöunet tai mikään muukaan pieni mahdollinen epämukavuustekijä ei voinut pilata viikonloppua poissa arjesta. Tuleva filosofi kera tulevan diplomi-insinöörin juoksi nilkat loskassa oopperaan, osti Akateemisesta alennuskirjoja, söi paljon aasialaisruokaa ja paransi maailmaa teen ja herkkujen äärellä aamukolmeen. Tuli myös muisteltua menneitä aikoja pikkukaupungin pikkuballeriinoina, opeteltua joogavenytyksiä, pohdittua kulttuuri- vartalo- ja ammatti-identiteettiä ja soitettua niitä kahta kitarasointua, jotka ulkoa muistan. Ei olleet ihan vireessä tosin, en minä eikä kitara, mutta se ei ollut kai päätarkoitus.
Jälkimmäinen osuus reissusta meni perhettä tavaten äärellä kalakeiton ja vanhempien matkakuvien. Lopputuloksena voisi kiteyttää, että tärkeintä kuitenkin on elämän sosiaalinen konteksti eikä mikään muu suoritus.
Näiden voimalla pääsiäiseen asti.
No comments:
Post a Comment